BBC: Kreikka saamassa puolet veloistaan anteeksi
EU:n kriisirahaston koko aiotaan nelinkertaistaa.Brittien yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Kreikka olisi saamassa jopa puolet veloistaan anteeksi.
BBC:lle Kreikan ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n tapaamisesta tihkuneiden tietojen mukaan Kreikalle suunnitellaan uutta pelastuspakettia, jossa jopa puolet maan veloista jäisi sijoittajien tappioita.
Samalla EU:n väliaikaista kriisirahastoa kasvatettaisiin nykyisestä 440 miljardista eurosta jopa 2000 miljardiin euroon. Rahaston kasvattaminen tehtäisiin BBC:n tietojen mukaan antamalla Euroopan keskuspankille EKP:lle oikeus lainata rahaa vaikeuksissa oleville euromaille.
Euromaiden valtiovarainministerien on tarkoitus päättää uusista toimista huippukokouksessaan ensi viikolla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
