Norsunluun myynti luvattiin lopettaa Thaimaassa
Thaimaa on ilmoittanut sitoutuvansa lopettamaan norsunluun kaupan. Maan pääministeri antoi lupauksen kansainvälisen CITES-kokouksen avajaispuheenvuorossa Bangkokissa.Lähes 1,5 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on allekirjoittanut WWF:n ja kampanjayhteisö Avaazin sähköisen vetoomuksen norsunluukaupan lopettamiseksi.
Thaimaan hallitus sitoutui pääministerin puheella ensimmäistä kertaa julkisesti norsunluukaupan lopettamiseen.
Toimenpide olisi merkittävä askel norsujen laajana rehottavan salametsästyksen ja norsunluun laittoman kaupan pysäyttämisessä. Salametsästäjät lahtaavat kymmeniä tuhansia norsuja vuodessa myydäkseen niiden syöksyhampaita ja muita osia.
Suurin laiton markkina-alue
“Ensimmäiseksi muutamme kansallista lainsäädäntöä. Tavoitteena on norsunluun kaupan lopettaminen ja lainsäädäntömme saattaminen vastaamaan kansainvälisiä normeja”, pääministeri Yingluck Shinawatra sanoi.
Thaimaa on nykyään Kiinan lisäksi suurin laittoman norsunluun markkina-alue.
Viranomaiset ovat myöntäneet luvan 67 kauppiaalle, mutta norsunluuta on ollut kaupan jopa 250 myymälässä. Ostajat ovat yleensä ulkomaisia turisteja.
Sitoumus on vasta merkittävä lähtölaukaus villieläinrikosten ja norsunluukaupan lopettamiseksi Thaimaassa. Pääministerin tulee seuraavaksi osoittaa toimenpiteille tiekartta, josta tulee myös näkyä ilmi asian kiireellisyys: norsuja tapetaan laittomasti päivittäin”, sanoo WWF Suomen ohjelmajohtaja Sami Tornikoski .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
