Kloonattu koira hohtaa uv-valossa – yhteydessä Parkinson-tutkimukseen
Valaiseva ominaisuus saatiin siirrettyä beagleen merivuokolta.Korealainen tutkimusryhmä kloonasi tuoreessa kokeessa kaksi beagle-rotuista koiraa. Koe suoritettiin kloonaamalla toisen koiran ihosolu ja lisäämällä niihin merivuokolta otettu hohtavuutta aiheuttava geeni. Asiasta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.
Tutkimusryhmä sammutti koiran dna:sta yhden geenin, joka on ainakin ihmisillä yhteydessä Parkinsonin tautiin.
Jotta tutkijat näkivät, oliko muokkaus vaikuttanut kaikkiin soluihin, he lisäsivät yhden merivuokolta otetun geenin. Se saa solut hohtamaan ultraviolettivalossa.
Kokeen sivuvaikutuksena kaksi beaglea, Tiangou ja Hercules, hohtavat aikuisinakin vihreinä, kun niitä valaisee uv-lampulla. Lisäksi koirien kuvaillaan olevan hieman lihaksikkaampia kuin tavalliset beaglet.
Koreassa on aiemminkin luotu koira, jonka tassut hohtavat. Tämä koira alkaa hohtaa, kun se saa antibiootteja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

