KALAJUTTU Voissa paistetut muikut, osa 2
Peltikattoa rummuttava sade herättää minut aamulla. Pesen naamani sadevedellä. Herätän Liinan. Juomme kitkerää pikakahvia. Myrsky taivuttelee puiden latvoja. Liina riuhtoo airoja. Vene mutkittelee. Soutaminen tuulessa ja sateessa on hankalampaa kuin alataljassa. Vesi valuu naamalle ja silmiin. Rillit huurtuu.
Soudamme saaren rantaan. Shampoo- ja hoitoainepurkit eivät erotu aaltojen seasta. Tähystän, horjahdan.
”Älä keikuta”, Liina huutaa.
”Huopaa, verkko kiristyy”, sanon.
”Älä huuda, osaan kyllä soutaa”, Liina pyytää. Huopaaminen on Liinalle vieras sana, ajattelen. Alataljassa ei huopaaminen onnistu. Löytyisiköhän netistä soutuohjeita. Olisipa puhelin.
”Punnerra, alatalja, alatalja”, huudan tuulessa. ”Vai näytänkö suunnan etusormella.” Liina ei vastaa.
Kova tuuli painaa venettä kohti rantaa. Nostelen verkkoa ja pudotan sen. Vene ajautuu liian kauas. Täytyy aloittaa alusta.
Liina riuhtoo takaisin hilseshampoopurkille. Nyt en ainakaan laske irti, että saadaan kalat pois, päätän. Pääsemme pidemmälle kuin ensimmäisellä kerralla. Verkko raahautuu pohjassa veneen mukana.
”Punnerra, eteenpäin”, ohjeistan. Osoitan sormella verkkoa kohti.
”Lahna! Ainakin puolikiloinen. Pidä vene paikoillaan”, sanon tavallisella äänellä ja alan irrottaa kalaa.
”Älä huuda”, Liisa karjuu. ”Pidän jos pystyn.”
Tuuli painaa venettä ja verkkoa kohti rantaa.
”Punnerra, verkko kiristyy”, sanon. Pohjahakoon tarttunut verkko repeää ja pääsee irti. Löysästä verkosta kala onkin helpompi irrottaa, ajattelen. Kala sätkii, se on kietonut itsensä verkkopussiin. Ote lipeää, hopeakylkinen kala katoaa näkyvistä nopeammin kuin samanvärinen puhelin.
”Se oli alamittainen”, sanon.
”Ei lahnalla ole alamittaa”, Liina sanoo. ”Sitä paitsi se oli muuten pasuri.”
Verkko karkaa taas käsistäni. Aloitamme uudelleen verkon toisesta päästä. Muita kaloja ei ole. Verkot ovat nyt vedessä s-kirjaimen muotoisesti. Nostan verkot veneeseen. Kukaan keskustelupalstalla ei ole puhunut ässän muotoisista verkoista.
Soudamme pois selkäveden aallokossa. Vedot ovat voimakkaita.
”Alateljatreeneistä on hyötyä”, totean Liinalle. Kertaan kalan suolausohjeet ja muistelen muikkujen leivittämistä. Liina ei osallistu keskusteluun. Luulen, että häntä jännittää muikkusaalis.
Muikkuverkko on kääntynyt virran mukaiseksi.
”Otetaan tämä heti putkarille.”
”Se on puikkari”, Liina sanoo. Verkkokeskustelussa voi tulla helposti kirjoitusvirheitä, ajattelen. Pitääkin kommentoida ensi tilassa verkkoon.
”Nostetaan verkko, ja irrotetaan kalat rannassa”, sanon.
Alussa on tyhjää, sitten kalaa alkaa tulla. Saan molemmat irti yhdellä nykäisyllä. Muuta ei tule. Pohjasta nousee vettynyt oksa, sekin irtoaa helposti.
”Ei sen pitänyt olla pohjassa”, Liina sanoo.
”Vesi on alempana”, sanon. ”Laskuvesi kai.”
”Hyvä saalis”, ajattelen ääneen. ”Opittiin pyytämään muikkuja.”
”Ei sinusta tule kalastajaa yhdessä yössä”, Liina sanoo. ”Et ole oppinut mitään.” Tuuli kahisuttaa sadetakin huppua, en kuule kunnolla.
”Mitä? Paistan muikut voissa”, vastaan. Tykkään voissa paistetuista muikuista. Haluaisin sanoa, että rakastan, mutta se on niin vahva sana.
Liina heittää minulle melan. Se osuu olkapäähän ja putoaa järveen. Huomaan, että mela ei kellu. Päätän lähettää sähköpostin melan valmistajalle.
Ajamme kotiin. Siivoan muikut vetämällä sisukset peukalolla ulos Youtuubin ohjeiden mukaisesti. Leivitän kalat ja paistan voissa. Katan kaksi lautasta. Liina ei tule syömään, järjestelee vaatekaappiaan. Syön molemmat kalat, maistuvat herkullisilta.
Kirjoitan keskustelupalstalle, että saatiin ämpärillinen muikkuja. Minua onnitellaan.
”Olisi pitänyt avata oma muikkublogi”, huikkaan makuuhuoneeseen.
”Sain tarpeekseni soutamisesta”, Liina sanoo. Se on tullut työhuoneen oviaukkoon avainnippu kädessään.
”Haluatko, että ostan sähkömoottorin?” kysyn.
”Tässä on avain. Soitan, kun haen loput tavarani.”
Ovi kolahtaa. Liina kai lähti ostamaan lisää muikkuja kaupasta, ajattelen. Unohti avaimen pöydälle. Toisipa vielä silakoita syötiksi. Taidan lähettää tekstiviestin syöttikaloista. Voitaisiin kokeilla iskukoukkuja, tai rakentaa yhdessä pitkäsiima. Siitä Liinakin varmaan innostuisi, mietin.
TERO SAVOLAINEN
Helsinki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
