Reipas rekiretki kuuluu jouluun
Jenni Timlinin ohjastaman Viksanterin isä M.A. Viki voitti edellisissä Porin kuninkuusraveissa Pikkuprinssin. Viksanteri tähtää saavutuksen parantamiseen ensi kesänä. Satu Pitkänen Kuva: Viestilehtien arkistoRUOKOLAHTI
Ori Viksanteri hankkii reen edessä peruskuntoa ensi vuoden ravikautta varten. Tähtäimessä ovat Porin kuninkuusravit.
”Heti kun tulee lunta, me käytämme rekeä päivittäin”, sanoo Viksanterin emäntä Jenni Timlin. Hän on suomenhevosihminen henkeen ja vereen ja toimii päivätyössä Kymen-Karjalan Hevosjalostusliiton toiminnanjohtajana.
”Reki on vakaa ajaa, ja sillä voi ajaa kovaa näillä urheiluhevosillamme. Kyyti on talvella kuskille paljon miellyttävämpää, kun reki suhistaa tasaisesti lumen päällä.”
Timlinillä ja hänen puolisollaan Tomi Viinasella on lisäksi etuna mittava metsäteiden verkosto, jonka käyttöön heillä on lupa. Isäntä on itse rakentanut valmennuskäyttöön punaisen putkireen, joka on ollut jo reilun kymmenen vuotta käytössä.
”Patenttia sille ei ole, mutta se on ihan älyttömän hyvä reki ajaa”, Timlin sanoo.
Kirkkoreki on käytössä harvemmin, mutta vähintään joka vuosi tapaninpäivänä se otetaan alas tallinylisiltä.
”Se on mummon isän pyhäreki, jonka on tehnyt puuseppä Pekonen Parikkalan Kirjavalassa”, Timlin kertoo.
Reestä löytyy istujille lampaankarvavällyt, ja onpa mukana on myös alkuperäinen hylkeennahkainen rekipeitto.
”Mummo nimittää sitä muusmantteliksi. Se vedettiin päällimmäiseksi rekeen. Näin vaatteet eivät kastuneet, kun tierat lensivät hevosen kavioista rekeen”, Timlin kertoo.
”Tämä on itäsuomalainen, vähän vaatimattomampi rekimalli, mutta kyllä sillä on ajettu jääteitä pitkin Kiviapajalta Savonlinnaan kirkkoon.”
Joulukirkkoon ei juurikaan enää ajeta reellä, ja tapaninajelun perinnekin on muuttunut. Yleisöajelutuksia järjestetään, mutta maaseudun taloissa ajetaan vierailukyydit autoilla.
”Meillä on muutamana vuonna käynyt tuttuja tapaninpäivänä. On valjastettu useampi hevonen yhtäaikaa ja ajeltu metsässä. Mutta totuushan on, ettei tämän päivän suomenhevosista moni edes osaa vetää rekeä”, Timlin harmittelee.
”Tapaninpäivähän on hevosmiesten päivä. Yhtenä vuonna oli Tapani-myrsky, ja kyllä meillä silloinkin ajettiin hevosella.”
”Sinä vuonna hevoset seisoivat lopun päivää sisällä loimitettuina ja söivät herkkuja, mutta kyllä tapaninajelut tehtiin myrskyssäkin!”
Suomenhevosten astutusmääristä puhuttaessa Timlin vakavoituu. Hevosjalostusliiton edustajana hän seuraa läheltä alueensa hevoskasvatusta. Ensi vuonna Suomessa syntyvien suomenhevosvarsojen määrä jää pienimmäksi 40 vuoteen.
”Ei voi sanoa, että kyseessä olisi vain suomenhevosten ongelma. Koko yhteiskunta kärsii lamasta. Hevoskannan väheneminen heijastuu kilpailuihin ja peleihin. Kuinka ravien palkintotaso pystytään pitämään kohtuullisena?” pohtii Timlin.
Hevosten syntyvyyden ja määrän väheneminen heijastuu myös rehutalouteen, viljelyyn ja muuhun liitännäistalouteen.
”Hevostalous ei oikein voi muuta kuin seurata aikaa ja uskoa tulevaan. Olemme yrittäneet pitää lippua korkealla, että meilläkin on yksi suomenhevostamma tiine.”
SATU PITKÄNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
