Pääministeri Marin ymmärtää rajansa kiinni laittanutta Kreikkaa: "Myös Suomella on oltava mahdollisuus sulkea rajat"
Pääministerin mukaan Suomi on varautunut koronavirukseen hyvin. Marin kertoo olevansa enemmän huolissaan viruksen vaikutuksista talouteen.
"Näyttää siltä, että Turkki on painostanut ihmisiä lähtemään Kreikan rajalle", arvioi pääministeri Sanna Marin turvapaikkatilannetta Kreikan ja Turkin rajalla. Kuva: Petteri KivimäkiPääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo ymmärtävänsä Kreikkaa, joka on jäädyttänyt turvapaikkahakemusten käsittelyn rajoillaan kuukaudeksi.
Taustalla on ihmisvirtojen ohjautuminen Kreikan rajoille naapurimaasta Turkista.
"Näyttää siltä, että Turkki on painostanut ihmisiä lähtemään Kreikan rajalle. On todella surullista, että Turkki käyttää tällä lailla hädänalaisia ihmisiä pelinappuloinaan", Marin toteaa.
Marinin mukaan onkin perusteltua, ettei Kreikka ota nyt tavanomaisesti vastaan turvapaikanhakijoita, sillä tilanne on poikkeuksellinen.
"Kreikka ottaa kovat toimet käyttöön sen takia, ettei tämä ole tavanomaista pakolaisuutta tai turvapaikanhakemista. Ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää, että toinen valtio kuljettaa ihmisiä Kreikan rajalle."
Sanna Marin huomauttaa, että myös Suomi on EU:n ulkorajavaltio.
"Suomi lähtee siitä, että olemme sitoutuneet kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Otamme vastaan ja käsittelemme turvapaikkahakemukset. Mutta jos rajoillemme kohdistuisi ulkovaltojen hybridivaikuttamista ja painostamista, voisi olla perusteltua toimia, kuten Kreikassa tehdään nyt. Eli sulkea omat ulkorajat."
Marin toivoo, että EU:ssa kyetään tekemään linjauksia yhteisen turvapaikkapolitiikan ja taakanjakomenettelyn muodostamisessa.
"Se on ollut jumissa muutamien jäsenvaltioiden takia ja nyt näemme, että yhteiselle turvapaikkapolitiikalle on todellinen tarve."
Pääministerin mukaan Suomessa on varauduttu koronavirukseen tällä hetkellä hyvin.
"Ollaan vielä tilanteessa, jossa Suomessa on vain muutamia tapauksia, mutta ne ovat lisääntymään päin. Suomi on varautunut tällaiseen tilanteeseen paljon paremmin kuin monet muut maailman maat. Itselläni on luotto, että kotimassa tilanne on hallinnassa, olipa tartuntoja miten paljon tahansa", Marin sanoo.
Marin kertoo olevansa enemmän huolissaan koronaviruksen vaikutuksista talouteen.
Politiikan toimittajat haastattelivat Marinia pääministerin haastattelutunnilla tänään sunnuntaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

