
Eläintentäyttäjä on käsityöläisten aatelia: pitkä pinna, tarkat kädet ja silmää eläinten ilmeille
Alamaissa oleva metsäkanalintukanta näkyy eläintentäyttäjillä tilausten vähentymisenä.
Nuppineulat pitävät ketun kuivuvaa nahkaa oikealla paikalla. Korviin on laitettu keinorustot, kuivumisen ajaksi ne on tuettu pahveilla. Kuva: Lari Lievonen
Jani Ikosen täyttämä kettu on työn tilanneen metsästäjän ajokoiran ensimmäinen ajoon ammuttu kettu. Ketun lisäksi yhdistelmään kuuluu akkateeri. Kokonaisuuden tekemisestä täyttäjä laskuttaa noin 600 euroa. Kuva: Lari LievonenUkkoteeri ja ukkometso ovat täytettyjen eläinten klassikoita suomalaisissa kodeissa. Useimmiten soidinasentoon täytettynä, sanoo ilomantsilainen eläintentäyttäjä Jani Ikonen.
Metsäkanalintukannat ovat heikot, eivätkä metsästäjät ole saaneet saalista aiempien vuosien malliin. Se näkyy eläintentäyttäjien työtilausten vähentymisenä, Ikonen kertoo. Hän on Suomen Eläintentäyttäjät ry:n jäsen.
Hän on täyttänyt eläimiä parikymmentä vuotta ja opetellut kirjallisuuden avulla hallitsemaan tekniikat ja materiaalit. Myös Ikosen isä täytti eläimiä, mutta hän kuoli sen verran varhain, ettei ehtinyt jakaa oppejaan pojalleen.
"Työtilauksia voisi olla enemmänkin. Minulle tämä on tähän asti ollut sivutyötä."
Täytettävä eläin saa muotonsa nykyaikana kaksikomponenttiuretaanista tehdyn valmiin rungon ympärille.
Aiemmin rungot muotoiltiin pelkästään lastuvillasta ja langasta, Ikonen käyttää lastuvillaa vielä eläinten lihasten muotoiluun ja joihinkin linnun runkoihin.
Nahka kiinnitetään joko ompelemalla tai joissain paikoissa liimaamalla. Esimerkiksi nisäkkään päitä Ikonen kertoo liimaavansa, liima pitää kuivuvan nahan paremmin kuosissa.
Ikonen metsästää itsekin, kulkee paljon luonnossa, katselee eläinten kuvia kirjoista ja valokuvista. Se harjaannuttaa löytämään täytettäville eläimille aidot ilmeet.
"Haastavimpia täytettäviä ovat linnut. Mieluiten teen lajiyhdistelmiä, joissa täytettävien eläinten välille syntyy jokin yhteys."
Metson ja teeren lisäksi näätä ja majava ovat suosittuja eläimiä, joita metsästäjät haluavat täytättää.
"Usein täytettäväksi tuotavaan eläimeen liittyy jokin tarina. Tyypillisesti metsästäjän ensimmäinen saalis tai esimerkiksi ensimmäinen koiran haukusta tai ajosta ammuttu kettu ovat merkkitapauksia, joista halutaan muisto."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
