Saksa tehostamassa koronaviruksen torjuntaansa – tavoitteena ottaa mallia Etelä-Koreasta ja lisätä testauksen määrää tuntuvasti
Etelä-Koreasta on onnistunut yhtenä harvoista maailman maista torjumaan epidemian leviämisen tehokkaasti.
Saksalaismedioiden näkemien dokumenttien mukaan liittokansleri Angela Merkel suunnittelee, että testimäärää kasvatettaisiin jopa 200 000 testiin päivässä. LEHTIKUVA/AFPSaksa aikoo lisätä koronavirustestien tekemistä tuntuvasti, kertovat saksalaismediat.
Saksassa tehdään jo nyt enemmän koronavirustestejä kuin missään muualla Euroopassa. Testien määrä vaihtelee noin 300 000 ja 500 000 välillä viikossa. Saksalaismedioiden näkemien dokumenttien mukaan liittokansleri Angela Merkel suunnittelee kuitenkin nyt, että testimäärää kasvatettaisiin jopa 200 000 testiin päivässä.
Tavoitteena on testata kaikki ne, joiden epäillään sairastuneen tautiin ja myös kaikki ne, jotka ovat mahdollisesti olleet tekemisissä taudin saaneen ihmisen kanssa.
Mallia testaukseen otetaan Etelä-Koreasta, joka on onnistunut yhtenä harvoista maailman maista torjumaan epidemian leviämisen tehokkaasti.
Saksan hallitus ei ole vahvistanut mediassa olevia tietoja.
Mediatietojen mukaan maan hallitus on suunnitellut lisäksi, että Saksa voisi matkapuhelimien kautta kerätä tietoa taudin saaneen aiemmista liikkeistä, jotta taudille mahdollisesti altistuneet voitaisiin jäljittää ja eristää helpommin.
Myös tämä toimintatapa on ollut käytössä Etelä-Koreassa.
Vaikka ehdotus on saanut tukea myös joiltain epidemiologeilta, on idea herättänyt myös vastusta. Saksassa yksityisyydensuoja on vahvassa arvossa. Osalla valvontamenetelmät herättävät myös negatiivisia muistoja natsiajalta ja Itä-Saksan tiukannasta valvonnasta.
Saksassa koronavirukseen on kuollut lähes 400 ihmistä. Maassa on vahvistettu yli 52 000 tartuntaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

