Moni taloyhtiö keikkuu taloudellisesti kuilun reunalla, eikä vain syrjäseuduilla
Pääkaupunkiseudullakin on taloyhtiöitä, jossa edes juoksevia kuluja ei pystytä hoitamaan.Taloyhtiöiden talousahdinko ei koske vain syrjäseutuja, Isännöintiliitto tiedottaa. Pääkaupunkiseudullakin on taloyhtiöitä, jossa edes juoksevia kuluja ei pystytä hoitamaan, koska vastikkeita ei ole nostettu kuluja kattavalle tasolle isännöitsijän ehdotuksen ja laskelmien mukaisesti.
Isännöintiliitto on suositellut, että taloyhtiöllä olisi vähintään 3–4 kuukauden hoitovastikekertymä tilillään puskurina ja yhtiökokouksen vastikkeennostoesitykset tulisi ottaa tosissaan.
"Pahimmassa tapauksessa esimerkiksi yllättävä iso vesivahinko saattaa suistaa taloyhtiön konkurssiin, jos yhtiön tilillä ei ole rahaa, yhtiö ei saa lainaa ja osa osakkaista on maksukyvyttömiä. Siinä on turhan helposti konkurssin ainekset kasassa. Tämä romahduttaa osakkaan oman rahapussin lisäksi myös asunnon arvon”, Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva sanoo.
”Yksi taloyhtiön hallinnon tärkeimmistä tehtävistä on huolehtia yhtiön lainansaantivalmiudesta”, hän muistuttaa.
”Siihen vaikuttaa tekemättömien korjausten lisäksi yhtiön korjaushistoria ja korjaussuunnitelmat ja niiden dokumentointi, se, että yhtiön talous ei ole jatkuvasti alijäämäinen ja että vastikerästejä ei ole. Tämä kaikki vaatii suunnittelua ja hoito- ja pääomavastiketason pitämistä oikealla tasolla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







