Raportti: Suomen valtio on perustettu kahden kansan maille – Metsähallitus tukee saamelaisten totuus- ja sovintokomission jatkotyötä
Metsähallitus ei toteuta saamelaisten kotiseutualueella hakkuita tai muita metsätaloustoimia ilman paliskunnan hyväksyntää.Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovutti loppuraporttinsa torstaina valtioneuvostolle, saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle.
Raportissa komissio korostaa, että Suomen valtio on perustettu kahden kansan, saamelaisten ja suomalaisten, maille.
Saamelaisten kotiseutualueesta yli 90 prosenttia on Metsähallituksen hallinnassa olevia valtion maita.
Metsähallitus kertoo olevansa valmis jatkamaan työtä yhteistyön parantamiseksi.
“On tärkeää, että niin menneet kuin nykyiset epäkohdat tuodaan esiin, jotta niistä voidaan keskustella avoimesti ja sopia toimenpiteistä, joilla saamelaisten asemaa vahvistetaan”, Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä sanoo tiedotteessa.
“Yhteistyötä Metsähallituksen ja saamelaisyhteisön välillä on kehitetty vuosikymmenien aikana, ja nykyiset yhteistyökäytännöt ovat varsin kattavat ja toimivat. Vuoropuhelumme saamelaisyhteisön edustajien kanssa on tiivistä ja pidämme sitä erittäin tärkeänä ja arvokkaana“, Niemelä sanoo.
Metsähallitus ei toteuta saamelaisten kotiseutualueella hakkuita tai muita metsätaloustoimia ilman paliskunnan hyväksyntää.
Luonnonvarasuunnitelmassa on myös linjattu, ettei Metsähallitus edistä alueella tuulivoimahankkeita suunnitelmakaudella.
Kaikista maankäyttöön liittyvistä suunnitelmista neuvotellaan saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa.
Metsähallituksen tavoitteena on vahvistaa oman henkilöstön tietämystä ja ymmärrystä saamelaisten kulttuurista ja oikeuksista, ja tätä varten henkilöstölle on järjestetty koulutusta.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi raportin luovutustilaisuudessa, että Suomen pitää esittää anteeksipyyntö saamelaisille heidän kokemastaan syrjinnästä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







