MTK Varsinais-Suomen johtokunta käsittelee Tapani Heikkilän asemaa
Iltalehti uutisoi eilen MTK-Varsinais-Suomen puheenjohtajan Tapani Heikkilän jatkaneen luottamustehtävissään saamastaan talousrikostuomiosta huolimatta.MTK:n Varsinais-Suomen puheenjohtaja Tapani Heikkilä kertoo vievänsä talousrikostuomionsa käsiteltäväksi Varsinais-Suomen MTK:n johtokunnan seuraavaan kokoukseen. Mahdollisia seuraamuksia hän ei kommentoi. "Se on johtokunnan päätettävissä, en ota siihen kantaa."
Iltalehti kertoi maanantaina Heikkilän saaneen tuomion toukokuussa 2015 törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta ja hänet tuomittiin vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Puheenjohtajuuden lisäksi Heikkilä on mukana MTK:n taloustyöryhmässä ja Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton Säätiön hallituksessa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila pitää tapausta äärimmäisen valitettavana. Helsinkiin tieto tapauksesta tuli Iltalehden ottaessa yhteyttä. "Suunnitelmaa ei ole, koska asia tuli esille vasta Iltalehden kautta. Eiköhän tämä asia lähde Varsinais-Suomesta varmaan purkautumaan", Marttila arvioi. Hän arvelee, että myös kesäkuussa kokoontuva Säätiön hallintoneuvosto käynee asiasta keskusteluja. Taloustyöryhmä ei Marttilan mukaan kokoonnu kesän aikana.
Heikkilän tuomio liittyy hänen lattiapinnoitus- ja kaakelointiyrityksensä toimintavuosiin 2004–2005. Niiden aikana yrityksestä siirrettiin varoja alihankintakuluina kolmelle muulle yritykselle. Oikeuden mukaan toimintatavalla pyrittiin välttämään ennakonpidätyksiä ja arvonlisäveroa reilun 200 000 euron verran.
Heikkilälle on koitumassa tästä taloudellisia seuraamuksia, koska hänet ja yksi tuomituista velvoitettiin yhteisvastuullisesti maksamaan summa verohallinnolle. Iltalehden mukaan Heikkilä kiisti tienneensä kaakelointiyrityksensä hämäristä toimista.
Turun hovioikeus ei Iltalehden mukaan maaliskuussa muuttanut Heikkilän käräjäoikeudessa saamaa tuomiota. Heikkilä on hakenut valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

