vierasyliö Satovahinkovakuutuksille on kysyntää

Viljelijöille suunnatun kyselyn perusteella kolme neljästä tuottajasta ostaisi tai edes harkitsisi ostavansa satovahinkovakuutuksen.

Tulokset paljastavat, että viljelijät pitävät satovahinkovakuutuksia uskottavana tuotteena huolimatta siitä, että satovahinkojen korvausjärjestelmän tulevaisuudesta on saatavilla erittäin niukasti tietoa.

Tärkeimpiä satovakuutuksen kysyntään vaikuttavia tekijöitä ovat satovakuutuksen hinta, omavastuu ja odotettavissa olevat vakuutuskorvaukset.

Perinteisestä satovahinkokorvausjärjestelmästä korvataan satovahinkoja viljelijöille todennäköisesti viimeisen kerran vuonna 2015. Korvaavaa järjestelmää kehitetään yhdessä EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen kanssa.

Uusi järjestelmä perustuu valtion ja yksityisten yritysten yhteistyöhön. Lainsäädäntöehdotusten mukaan valtio voi tukea satovakuutuksen ostavia viljelijöitä. Tuki voisi olla enintään 75 prosenttia satovahinkovakuutuksen hinnasta. Tuettujen vakuutusten omavastuun tulee olla vähintään 30 prosenttia.

Suomessa ei ole kokemuksia yksityisten yritysten tarjoamista satovahinkovakuutuksista.

Nykyinen satovahinkojen korvausjärjestelmä antaa viitteitä satoriskien koosta ja riskikeskittymistä tietyille tiloille. Tämä tieto ei ole kuitenkaan suoraan sovellettavissa uuteen, viljelijöille vapaaehtoiseen ja omaa rahoitusta vaativaan politiikkaan.

MTT Taloustutkimuksen tekemä laaja viljelijäkysely antaa ensimmäisiä arvioita satovahinkovakuutus markkinoiden laajuudesta ja tämän tyyppisten vakuutustuotteiden kysynnästä Suomessa.

Odotetusti satovakuutuksen hinta vaikuttaa kysyntään eniten. Neljän euron hehtaarihinnalla vakuutustuotteen olisi ostanut 46 prosenttia vastaajista. Hinnan noustessa kysyntä pienenee. Hinnan ollessa kahdeksan euroa/hehtaari vakuutuksista 35 prosenttia ostettaisiin ja 12 euron hinnalla noin neljännes vakuutuksista ostettaisiin.

Vielä 16 euron hehtaarihinnalla noin viidennes vastaajista valitsi vakuutustuotteen. Tätä korkeammilla hinnoilla satovakuutusten kysyntä on vaatimatonta.

Satovakuutusten kysyntä reagoi herkästi muutoksiin omavastuussa eli satovahingosta viljelijän kannettavaksi jäävään osaan. EU:ssa satovakuutuksille määritetyllä 30 prosentin omavastuun tasolla ja neljän euron hehtaarihinnalla noin kolmasosa viljelijöistä ostaisi vakuutuksen. Hinnan noustessa kahdeksaan euroon hehtaarilta vakuutuksen ostaisi noin viidennes viljelijöistä.

Omavastuun korkea taso saattaakin estää vapaaehtoisten satovahinkovakuutusten yleistymistä Euroopassa. Ongelma voidaan kuitenkin ratkaista erikoistuneilla vakuutustuotteilla.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa viljelijöiden on mahdollista rakentaa satovahinkovakuutus myös pienemmillä omavastuun tasoilla.

Satovakuutukset voidaan yleisesti ottaen jakaa kahteen ryhmään: tilakohtaisiin ja indeksivakuutuksiin.

Keskeisin ero näiden välillä on, että tilakohtaisessa vakuutuksessa vaaditaan tilakohtaisia tietoja satotasoista ja vahinkotarkistuksia tilalla vahingon sattuessa. Indeksivakuutuksissa vakuutuksen ottaja vakuuttaa sadon jonkin alueellisen tilaston perusteella.

Viljelijät arvioivat indeksivakuutukset hieman tilakohtaisia vakuutuksia paremmiksi. Sillä, vakuutetaanko hehtaarilta saatava tuotto vai sato ei ollut kyselyn perusteella merkitystä.

Tulos on vakuutusten tarjonnan kannalta rohkaiseva. Indeksivakuutusten avulla voidaan välttää vakuutuksiin yleisesti liittyvien moraalikadon ja haitallisen valikoitumisen ongelmat. Moraalikatoa esiintyy silloin, kun viljelijä muuttaa satovahinkoihin varautumista käytännön viljelyssä vakuutuksen ottamisen jälkeen.

Toisaalta satovahingon sattuessa hän ei pyri estämään lisävahinkoja, vaan pyrkii jopa suurempaan katoon korkeampien vakuutuskorvausten toivossa.

Vakuutuksen ottajien joukko on aina valikoitunut. Vakuutuksen tarjoajan kannalta joukko on haitallisesti valikoitunut silloin, kun ainoastaan kaikkein useimmin satovahinkoja kohtaavat viljelijät ostavat satovahinkovakuutuksen.

Kyselyn perusteella voitiin luoda kuva satovahinkovakuutuksen kaikkein todennäköisimmin ostavasta viljelijästä.

Satovahinkovakuutuksen ostajat ovat keskimääräistä nuorempia, pienellä omalla pääomalla toimivia viljelijöitä, jotka viljelevät keskimääräistä suurempia tiloja, ja joiden pääasiallinen tulonlähde on maa- ja metsätalous.

Luonnollisesti vakuutustuotteiden kysyntä on suurinta kasvinviljelytilojen viljelijöiden joukossa. Tälle joukolle on tyypillistä, että he uskovat omiin kykyihinsä satovaihtelun hallinnassa.

MTT Taloustutkimuksen tekemä kysely valottaa satovahinkovakuutusten kysyntää. Vaikka tieto tulevasta järjestelmästä on niukkaa, viljelijät uskovat perinteisen satovahinkojärjestelmän lakkauttamiseen.

Vakuutusmarkkinan kehittymisen edellytyksinä ovat vakuutettavien riskien selkeä määrittely, moraalikadon estäminen sekä vakuutuksen ostajien valikoitumisen hallinta. Tutkimuksen perusteella saadut tulokset osoittavat, että nämä kysymykset ovat keskeisiä, mutta ratkaistavissa suomalaisille viljelijöille tarjottavissa satovahinkovakuutuksissa.

Vakuutusmarkkinoiden kehittymisen kannalta ensiarvoisen tärkeää on myös luoda ehdot niin sanotulle katastrofiavulle. Tämä ongelma on ratkaistavissa niin, että yhteiskunnan katastrofiavun ehtona on vapaaehtoinen satovahinkovakuutus. Näin määritellään missä tapauksissa yhteiskunta korvaa satovahinkoja, minkä osan riskistä viljelijät vakuuttavat ja minkä osan satovaihtelusta he kantavat itse.

Ennakoitavuuden lisääminen parantaa vakuutusyhtiöiden mahdollisuuksia hinnoitella vakuutukset oikein. Yhteiskunnan antamassa avussa pitää siksi olla selvät ja sovitut ehdot, joista pidetään myös kiinni satovahinkojen sattuessa.

PETRI LIESIVAARA

SAMI MYYRÄ

MINNA VÄRE

Kirjoittajat työskentelevät

MTT taloustutkimuksessa.

Avaa artikkelin PDF