Väyrynen luovutti euroeroa koskevan aloitteen eduskunnassa
Paavo Väyrysen tavoitteena on, että Suomi eroaisi euroalueesta. Kansalaispuolueen allekirjoittajista puuttuu vielä pari tuhatta.
Paavo Väyrynen kertoo keränneensä yli 3 000 kannattajakorttia kansalaispuolueen perustamiseksi. Kuva: Jaana KankaanpääEuroparlamentaarikko Paavo Väyrynen on luovuttanut euroeroa vaativan kansalaisaloitteensa eduskunnan puhemiehelle Maria Lohelalle (ps.).
Väyrysen tavoitteena on, että Suomi eroaisi euroalueesta.
Luovuttaessaan aloitteen Väyrynen sanoi, että eurosta eroamalla Suomen kilpailukyky palautuisi nopeasti.
Aloite euroerosta keräsi yli 53 000 allekirjoitusta ja eteni näin eduskuntaan.
Väyrynen sanoo myös keränneensä yli 3 000 kannattajakorttia kansalaispuolueen perustamiseksi. Puoluerekisteriin vaaditaan 5 000 allekirjoitettua kannattajakorttia.
Väyrysen mukaan keräämistä on hidastanut se, että allekirjoituksia ei kansalaisaloitteen tapaan voi kerätä sähköisesti.
Väyrynen aikoo siirtyä europarlamentista eduskuntaan tämän vaalikauden aikana, mutta hän ei osaa vielä sanoa tarkempaa ajankohtaa paluulleen.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi myöhemmin eduskunnassa, että hallitus puolustaa vakaata euroa ja euroaluetta.
"Suomen kilpailukyvyn ongelmat ovat rakenteellisia, eivät suoraan valuutasta johtuvia. Euro on yksi vakaimmista valuutoista, ja Suomen on hyvä olla osa euroa", Stubb arvioi.
Stubbin mukaan euroalueesta irtautuminen johtaisi ainakin lyhyellä aikavälillä epävarmuuteen. Hänen mukaansa oman valuutan rakentaminen kestäisi liian kauan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
