vierasyliö Juhannus on sekoitus vanhoja perinteitä ja modernia juhlintaa

Juhannus on luonnon oma ikiaikainen näytelmä – kukkien, tuoreiden lehvien, tuoksujen, makujen, valon, yöttömän yön juhlaa. Kun sen sanotaan olevan herttainen, se on silloin hellä, hyvä, sydämellinen, miellyttävä, suloinen, viehättävä, soma ja ihana.

Juhlan innokkaalle viettäjälle se tuottaa iloa ja/tai surua, jopa kuoleman.

Varhaiskeskiaikainen sananparsi ”Kirjava kesäinen Kiesus, monimuotoinen Jumala” samastaa luonnon ja jumalallisuuden esikristilliseen tapaan. Kauniimpaa, kesäisempää näkyä saa hakea kuin soutuveneet juhannusvesillä. Jotkut niistä kaatuvat hukuttaen veneilijän tämän omasta syystä.

Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa juhannus oli alun perin muinaisuskontoon liittyvä juhla.

Keskiajalla kirkko nimesi kesäkuun 24. päivän Johannes Kastajan syntymäjuhlaksi. Johannes Kastajan syntymäjuhlan nimeksi yleistyi juhannus, Johannes-nimen vanha ääntämismuoto.

Ruotsinkielisillä alueilla ja Lounais-Suomessa juhlaa kutsuttiin sanalla midsommar ja sen suomenkielisillä väännöksillä mittumaari, mittumaarja ja mettumaari.

Monet juhannuksen perinteistä juontuvat vanhaan eurooppalaiseen valon ja hedelmällisyyden juhlaan kesäpäivänseisauksen aikana.

Suomalaisen juhannuksen historia ja nykypäivä kuvautuu muun muassa seuraavista: Satovuoden, karjaonnen, säiden ennustaminen; lemmentaiat naimaonnen takaamiseksi; juhannussauna, -uinti; koivuvihdat; juhannuskokko; juhannussalko (majstång); juhannuskoivut; lavatanssit; mökkeily; telttailu; veneily; festarit; makkaranpaisto; juhannuskänni.

Suomessa juhannus on virallinen liputuspäivä sitten vuoden 1934.

Suomalaisen juhannuksen alkuperä liittyy Ukon vakat –nimiseen, kevätkylvön jälkeiseen keskikesän esikristilliseen juhlaan, jota on kutsuttu myös Vakkajuhlaksi.

Vielä 1800-luvulla ortodoksit Etelä-Karjalassa kutsuivat juhannusta Ukon juhlaksi. Muinaissuomalainen Ukko oli sateen ja ukkosen jumala; ihmisten ja karjan hedelmällisyyden sekä sateen antajana elintärkeä maalaisyhteisölle.

Veden äärellä, järven tai joen rannalla kallisteltiin ”Ukon maljoja” sisältönä juhlan kunniaksi pantu olut. Kun Suomessa opittiin tislaamaan viinaa, se korvasi usein oluen.

Maljariittiin kuului loitsun luku, maljan juonti ja veden pirskottaminen. Ukolle uhrattiin ruokaa ja olutta.

Uhraamisen jälkeen juhlaväki nautiskeli itse ruokaa ja olutta, joita oli varattu runsaasti.

Ukon vakat olivatkin käytännössä ylettömät syömingit ja juomingit. Niiden arveltiin tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Mitä enemmän juhannuksena juotiin, sitä parempi tuli sadosta, uskottiin.

Mikael Agricola luonnehti Ukon vakkoja juomisena Psalttarin esipuheessa vuonna 1551. Nykykielistettynä se kuuluu näin: ”Ja kun kevätkylvö kylvettiin, silloin Ukon malja juotiin. Siihen haettiin Ukon vakka, niin juopui piika että akka. Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin, niin kuin sekä kuultiin että nähtiin.”

Nykyinen juhannusjuhlinta muistuttaa Suomessa ainakin juominkien osalta esikristillistä Ukon juhlaa. Se tosin perustui luonnon palvontaan ja elinkeinon edistämiseen koko vuodeksi.

Nykyisin juhannus pyrkii maksimoimaan ihmisen mielihyvän ja nautinnon, mutta vain hetkeksi. Festarijuhannus edustaa julkista, elvytettyä, rakennettua juhannuksen vieton tarjontaa pontimina raha ja ihmisen taipumus romanttisuuteen.

Menneen romantisointi muuttuu monen mielessä haaveilun kohteeksi. Markkinointi on oivaltanut sen yhdistämällä romanttisen entisen ja innovatiivisen nykyisen.

Juhannuksesta on muovautunut juhlinnan kiehtova valintatalo: ostettavana taikoja sisältäviä lappusia, maakuntien perinteisiä juhlaruokia, nähtävänä ja kuultavana puoluejohtajia, muusikoita, tv-tähtiä, juhannuskokko, juhannusmorsian, tukkilaisnäytöksiä jne.

Toisinpäin ajatellen perinteiseen juhannukseen on lisätty uutuuksia niille, joilta juuret maaseutuun ja menneisyyteen ovat jo katkenneet.

Tämän päivän juhannuksen viettäjä odottaa vaihtelua, uusia elämyksiä kuin maailmanympärysturisti. Pitäähän juhannuksenvieton erota tavallisista juhlintaviikonlopuista.

Juhannustunnelmaan pääsee monin tavoin. Moderneista taioista metalliin tarjoaa nykyinen juhannuksenvietto perhe-, ystäväkeskeisen tai yksilöllisen juhlinnan lisäksi.

Suomen mökkirakas viiden miljoonan kansa lähes puolen miljoonan mökkeineen grillaa makkaraa, tappaa hyttysiä, tanssii, musisoi, saunoo, veneilee, telttailee, juo viinaa ja polttaa omaa kokkoa tai käy lähimmällä juhannuskokolla.

Festareilta löytyy keskiyönauringon juhlintaa, poppia, rokkia, metallia, kotimaisia artisteja. Juhannuksena ollaan ystäviä ventovieraidenkin kanssa kuten jouluna.

Itse elettynä kokemuksena juhannus realisoituu elävimmin eloisina muistoina aistimaailman kautta aivan kuin nuoruuden lukumuistoina William Shakespearen ”Juhannusyön uni” ja F. E. Sillanpään ”Ihmiset suviyössä”.

Juhannus on valoisan ajan joulu.

PÄIVIKKI ANTOLA

Kirjoittaja on Jyväskylän yliopiston etnologian professori emerita, Turun yliopiston uskontotieteen ja Tampereen yliopiston kansanperinteen ja viestinnän antropologian dosentti, tietokirjailija.

Avaa artikkelin PDF