850 puutarhaa avaa porttinsa vierailijoille sunnuntaina
Sato kypsyy ja kukkaistutukset ovat väriä tulvillaan ‒ Avoimet puutarhat -tapahtuma kutsuu vierailulle loppukesän puutarhoihin.Avoimet Puutarhat -tapahtuma järjestetään sunnuntaina 7. elokuuta kello 12–17. Mukana on parisataa uutta kohdetta, ja kokonaisuudessaan osallistujamäärä on ennätyksellisen suuri. Tapahtuma toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012.
Päivän yhteinen eurooppalainen teema on ”Puutarhat ilmastonmuutoksessa”. Se kannustaa vaihtamaan ajatuksia puutarhojen vaikutuksista ilmaston lämpenemiseen ja pohtimaan ratkaisuja.
Mukana on siirtolapuutarhoja, yksityispihoja ja alan nähtävyyksiä. Useissa puutarhoissa on erikoisohjelmaa, johon voi tutustua etukäteen Avoimetpuutarhat.fi-tapahtumasivuston puutarhakuvauksissa. Sivujen avulla voi myös suunnitella reittikartan, jonka avulla ehtii päivän aikana vierailla useassa kohteessa.
Tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry ja Svenska Trädgårdsförbundet rf. Yhteistyökumppaneina ovat Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt, Kotipuutarha-lehti, Martat ja Kekkilä. Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




