Turvetuotannon päästömatematiikka ihmetyttää
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, yksi niistä on turvetuotannon päästölaskenta.
Vapo ilmoittaa Vaasan hallinto-oikeudelle 10.8.2012, että ”kevättulvan aikaan maanpinta on vielä jäässä, eikä siitä voi sanottavasti irrota maa-ainesta”.
Seuraavana vuonna sama yhtiö toteaa Kalmunevaan liittyen aluehallintovirastolle että kevättulvan kiintoainespäästö oli 2 871 kiloa eli kaksinkertainen aikaisemmin arvioituun koko vuoden päästöön verrattuna.
Suojärven valuma-alueelle päästönsä laskevat Tupasuo, Mustasuo, Majasuo, Loukkusuo ja Kalmuneva yhteensä noin 400 hehtaaria turvesoita.
Vuonna 2011 Vapo kertoo, että Suojärven valuma-alueen kuormitus on kiintoaineen osalta 6 616 kiloa vuodessa. Kalmunevan osuus kiintoainakuormituksesta oli 1 025 kiloa.
Tänä vuonna Vapo kertoo Suojärveä käsittelevässä raportissaan, että pelkästään Kalmunevan (noin 60 hehtaaria) päästö Suojärveen on 9 200 kiloa. Toisin sanoen aiemmat raportit ovat olleet täysin virheelliset. Mitään selityksiä ei kuitenkaan anneta. Saarijärvellä on sitten omaa luokkaansa oleva ihmeellinen asia.
Vuonna 2003 sai jatkoluvan Ahvenlamminsuon, Raatteikonsuon ja Saarekenevan turvetuotantoalue. Luvassa määrätään, että päästötarkkailu on suoritettava siten, että puhdistuslaitteiden teho ja aiheutuvat päästöt voidaan laskea tai arvioida riittävällä tarkkuudella!
Koko ajanjaksona 2003–2011 ei ole kuitenkaan otettu ainuttakaan näytettä eikä mitattu virtaamia. Miten Vapo voi olla tietoinen aiheuttamistaan päästöistä Saarijärven reitin pahoin sotkettuihin reittivesiin, kun ainuttakaan näytettä ei ole otettu eikä virtaamaa mitattu?
Miten tällainen toiminta on mahdollista yritykselle jolla on ISO 9001 laatu- ja ISO 14001 ympäristösertifikaatit?
Ympäristölaissa määrätään, että toiminnanharjoittajan pitää olla riittävästi selvillä aiheuttamistaan päästöistä ja niiden vaikutuksista alapuoliseen vesistöön.
Jaakko Koppinen
dipl. ins.
Multia
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

