Puolalainen lihayritys aikoo selvitä Venäjän kauppasulusta kuivin jaloin
VARSOVA
Puolalainen liha-alan yritys Wierzejki pyrkii selviytymään Venäjän tuontikiellosta kuivin jaloin.
Puolan elintarvikeviennin arvo Venäjälle kohosi vuonna 2013 noin 1,3 miljardiin euroon, josta lihatuotteiden osuus oli runsas 160 miljoonaa euroa.
Kauppasaarto nirhaisi viime vuonna 10–15 prosenttia perheyhtiön edellisvuoden 220 miljoonan zlotyn, noin 53 miljoonan euron, liikevaihdosta.
”Arvio on alustava”, Wierzejkin johtoportaaseen kuuluva Piotr Zdanowski, 28, huomauttaa.
Vuonna 1991 perustettu yritys on kyennyt korvaamaan Venäjän markkinoiden kuihtumista piristämällä lihavalmisteiden myyntiä kotimaan markkinoilla.
”Olemme saattaneet lähes vuoden kauppasaarron aikana jalkeille uusia myymälöitä. Tiskeille on ilmestynyt myös uusia tuotemerkkejä”, johtaja Zdanowski kertoo.
Kilpailevilla liha-alan yrityksillä ei ole mennyt yhtä hyvin. Moskovan asettama tuontisulku on vienyt lähes joka toisen lihantuottajan tuloksen miinukselle. Kymmenisen prosenttia on ajautunut todella tukalaan taloustilanteeseen.
Puolan lihantuottajayhdistyksen puheenjohtaja Witold Choinski pelkää tuontikiellon jatkuvan vielä useita kuukausia.
”Se pakottaisi yrityksiä supistamaan tuntuvasti liiketoimiaan ja johtaisi todennäköisesti joukkoirtisanomisiin”, hän arvelee.
Wierzejkin teurastamo ja lihanjalostuslaitos sijaitsevat runsaan 100 kilometrin päässä Varsovasta.
”Raaka-aineet on hankittu pieniltä ja keskisuurilta maatiloilta”, Zdanowski valaisee.
Yli 37-miljoonaisessa maassa on miltei puoli miljoonaa lihankasvatustilaa.
Noin 1 100 henkilöä työllistävällä yrityksellä on 124 myymälää, joista lähes puolet sijaitsee Varsovassa.
Wierzejki-yritys tuotti viime vuonna noin 15 miljoonaa kiloa lihavalmisteita, joista vientiin upposi 35 prosenttia eli viitisen miljoonaa kiloa.
”Venäjän markkinat imaisivat 90 prosenttia viennistämme”, Zdanowski kertoo.
Loppu 10 prosenttia on rahdattu Englantiin, Belgiaan, Tšekkiin ja Espanjaan.
Venäjän EU-maiden lihatuonnille asettama boikotti pakotti Wierzejkin johtoportaan etsimään kuumeisesti ulkomailta uusia vientikohteita.
”Epäonneksemme niitä ei ole vielä löytynyt”, Zdanowski harmittelee.
Hän korostaa Venäjän säilyvän kaikissa oloissa yrityksen päävientimaana.
”Tavoitteenamme on kaksinkertaistaa itävienti vuoden 2016 loppuun mennessä.”
Yritysjohdon kiikarissa ovat lähivuosina lisäksi Turkki, Egypti ja Saudi-Arabia.
Maatalousministeri Marek Sawicki on toiveikas Puolan lihanviennin avautumisesta Aasian markkinoille ehkä jo kevään aikana.
Sawicki ei ole menettänyt yöuniaan Venäjän tuontikiellon takia.
”Vaikea ajanjakso ei pysty halvaannuttamaan maamme maatalouselinkeinoa.”
MATTI HOVISEPPÄ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
