Marraskuun lauhat länsituulet päättyivät talvimyrskyyn
Marraskuu oli koko maassa lauha.Marraskuu oli koko maassa lauha. Ilmatieteen laitoksen mukaan kuukauden keskilämpötila vaihteli etelä- ja länsirannikon runsaasta kolmesta asteesta Luoteis-Lapin vajaaseen kolmeen pakkasasteeseen.
Lämpimillään mittari nousi kuun puolivälissä liki kymmeneen asteeseen Jomalabyssä Ahvenanmaalla. Kylmin lukema, –30 astetta, mitattiin kuun viimeisenä päivänä Kittilässä, jossa oli myös eniten lunta, liki puoli metriä.
Lauhat etelän ja lännen väliset tuulet olivat pitkään vallitsevina. Marraskuun lopussa maahamme virtasi kylmää ilmaa ja sää muuttui äkkiä talviseksi.
Lunta kertyi maan eteläosassa vuorokaudessa paikoin yli 20 senttiä. Tuuli yltyi eteläisillä merialueilla myrskyksi. Voimakkain kymmenen minuutin keskituuli, 29 metriä sekunnissa, mitattiin Suomenlahdella Kirkkonummen Mäkiluodossa.
Koko syys–marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaisimman Suomen runsaasta +7 asteesta Käsivarren noin nollaan asteeseen. Ilmatieteen laitoksen tilastojen pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna lämpötila oli koko maassa korkeampi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


