EKP:n korkopäätöstä odotetaan jännityksellä – tuleeko torstaina kymmenes korotus?
EKP on viime vuoden heinäkuun jälkeen nostanut ohjauskorkojaan yhteensä 4,25 prosenttiyksiköllä.
Euroopan keskuspankin (EKP) pääjohtaja Christine Lagarden mukaan EKP pitää ohjauskorot riittävän tiukalla tasolla niin kauan kuin on tarpeen. LEHTIKUVA/AFP.Euroopan keskuspankin (EKP) torstain korkopäätöstä odotetaan tällä kertaa poikkeuksellisella jännityksellä. Euroalueen korkeana pysynyt inflaatio perustelisi ohjauskorkojen uutta nostoa, mutta toisaalta euroalueen heikentyvät talousnäkymät puolustaisivat taukoa koronnostoihin.
EKP on viime vuoden heinäkuun jälkeen nostanut ohjauskorkojaan yhteensä 4,25 prosenttiyksiköllä. Torstain korotus olisi kymmenes peräkkäinen.
Odotukset EKP:n ratkaisusta ovat jakautuneet. Esimerkiksi Nordea ennakoi, että keskuspankki antaa korkojen olla torstain kokouksessa, mutta saattaa vielä nostaa niitä myöhemmin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



