Yrjö Laakkonen on kuollut
Laakkonen muistetaan yhtenä Suomen suurimmista metsänomistajista, sijoittajana sekä liikemiehenä.
Yrjö Laakkonen oli keskeinen hahmo Laakkonen Yhtiöinä tunnetun yritysryppään luojana. Kuva: Jaana KankaanpääPunaMusta Media Oyj:n ja Kauppahuone Laakkonen Oy:n entinen pitkäaikainen hallitusten puheenjohtaja Yrjö Laakkonen on kuollut.
Omaistensa mukaan Laakkonen nukkui rauhallisesti pois sairauden uuvuttamana Pohjois-Karjalan keskussairaalassa lauantaiaamuna.
Tammikuussa 80 vuotta täyttänyt Laakkonen oli keskeinen hahmo Laakkonen Yhtiöinä tunnetun yritysryppään luojana, 1960-luvulta alkaen autoliiketoiminnassa ja 1980-luvulta alkaen kirjapaino- ja medialiiketoiminnassa.
Valtakunnallisesti Laakkonen tunnettiin myös yhtenä Suomen suurimmista metsänomistajista, sijoittajana sekä liikemiehenä.
Laakkonen jättäytyi viimeisten vuosien aikana vähitellen pois liiketoiminnoista hänen terveytensä heikentyessä.
Asiasta uutisoi Karjalainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


