Reserviläisliitto puolustaa yleistä asevelvollisuutta
Reserviläisliiton toiminnanjohtajan Olli Nybergin mielestä Suomen tulisi pitää kiinni yleisestä asevelvollisuudesta myös Naton jäsenenä, sillä se sitoo kansalaiset maanpuolustukseen ja pitää maanpuolustustahdon korkealla.
Nyberg muistuttaa myös, että koko Suomen puolustaminen ei olisi mahdollista miesmäärältään pienen palkka-armeijan turvin, ilman yleisen asevelvollisuuden mahdollistamaa reserviä.
Reserviläisliitolla ei ole kantaa Suomen Nato-jäsenyyteen, mutta Nyberg varoittaa lähtemästä monien Nato-maiden omaksumalle linjalle, jossa maanpuolustus on ulkoistettu sotilasliiton hoidettavaksi.
Historiantutkijan koulutuksen saanut Nyberg suhtautuu koulutustaustansa vuoksi epäillen liittokuntiin.
"Sotilasliitot ovat perinteisesti olleet vähän sellaisia, että tiukan paikan tullen kansallinen etu on mennyt yhteisten sitoumusten edelle."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

