Kolmessa prosentissa maataloustuista virheitä
BRYSSEL (MT)
Vuoden 2014 EU:n maataloustuissa 2,9 prosentissa on todettu virheitä, Euroopan tilintarkastustuomioistuin ECA raportoi.
Virheiden määrä on laskussa, sillä edellisenä vuonna niitä oli 3,6 prosentissa ja sitä edellisenä 3,8 prosentissa.
Suurin osa virheistä on epätarkkuuksia, ei huijausyrityksiä.
Eniten virheitä on peltojen pinta-aloissa ja peltojen tukikelpoisuudessa.
Maaseudun kehittämisohjelmissa virheiden määrä oli suurempi. Viime vuonna 6,4 prosentissa löytyi virheitä ja edellisenä vuonna 6,7 prosentissa.
Maatalouden pääosaston mukaan suurempi määrä johtuu monimutkaisuudesta.
ECA vaatii jäsenmaita tarkkuuteen tarkastuksissa. Monissa ECA:n tutkimissa virheissä tarkastajalla oli mahdollisuus puuttua ja korjata virhe ennen kuin siitä piti ilmoittaa Euroopan komissiolle.
ECA esittää, että EU:n varainkäyttöön kaivataan aivan uutta lähestymistapaa. Nykyinen malli ei tunne riittäviä joustoja yllättävien kriisien varalle.
Varoja täytyy voida vapauttaa sinne, missä niitä tarvitaan. Nykyisin varat makaavat liian pitkään EU:n koneistossa.
ECA myös patistaa joitain jäsenmaita käyttämään niille myönnetyt varat. Varoja jää käytämättä jäykän ja byrokraattisen kansallisen päätöksenteon ja valvonnan takia.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
