Asetelmat ennallaan Talvivaara-käräjillä
Puolustus ja syyttäjät vastakkaista mieltä ympäristöluvan rikkomisesta.Asetelmat Talvivaaran ympäristökäräjillä eivät ole reilun kuukauden aikana muuttuneet. Syyttäjät vaativat tiukasti kaivoksen perustajalle Pekka Perälle ja kolmelle muulle tuotannon avainhenkilölle tuomioita törkeästä ympäristön turmelemisesta.
Puolustus vetoaa taas siihen, ettei ympäristöluvan ehtoja ole rikottu. Ja jos on rikottu, niin aina on etukäteen neuvoteltu asiasta kaivosta valvoneen Kainuun elykeskuksen kanssa.
Tämän kannan toi esiin myös tiistaina oikeudessa todistajana kuultu kaivoksen ympäristöpäällikkö Veli-Matti Hilla, joka aloitti tehtävässä kesäkuussa 2011.
"Ympäristölupaa ei ole rikottu, koska silloin toimittiin alkuperäisen luvan mukaan ja siinä ei ollut määräyksiä sulfaatin suhteen", totesi Hilla kantanaan.
Eniten oikeudessa pohdittiin tiistaina sitä, mitä tapahtui vuodenvaihteessa 2013–2014. Yhtiö johdatti tuolloin metallitehtaan liuoskierrosta peräisin ollutta metallipitoista paluuliuosta eli raffinaattia avolouhokseen vastoin ympäristöluvan määräyksiä. Tapauksen tiimoilta syyttäjä vaatii Pekka Perälle tuomiota ympäristön turmelemisesta.
"Syksy 2013 oli haastavaa aikaa. Liuoskierron varotilavuudet uhkasivat täyttyä ja jotain oli tehtävä. Syksyllä käynnistyi velkasaneerausmenettely ja metallitehdas oli useamman viikon pysähdyksissä. Ei ollut muuta mahdollisuutta saada liuoskierron tasoa turvalliselle tasolle", Veli-Matti Hilla todisti oikeudessa.
Jos viime todistajana kuultu edellinen ympäristöpäällikkö piti itseään hampaattomana tiikerinä, niin edelleen Talvivaaran Kaivosyhtiön palkkalistoilla oleva Veli-Matti Hilla vakuutti yhtiössä pidettävän ympäristöasioita arvossaan.
"Johdon suhtautuminen ympäristöasioihin on ollut ihan normaalia. Kun tulin taloon, niin sulfaattiasiaan suhtauduttiin ihan vakavasti. Johdon tuki on ollut ihan riittävää", Hilla vakuutti.
Talvivaaran ympäristökäräjät jatkuvat kolme seuraava viikkoa todistajien kuulemisella. Loppupuheenvuorojen aika on syys-lokakuun vaihteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

