Kuntaliitto: Sote-lain kanssa ei saa hosua
Kuntaliiton mielestä eduskunta ei saa hosua sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmistelussa. Aikaa kuntaliitos- ja sotepäätösten välissä tulee kuitenkin olla riittävästi.”Vaikka kuntien kannalta olisi tärkeä saada täsmällisemmät sote-linjaukset mahdollisimman pian, tulee sote-laki valmistella siten, että sen sisältö on selkeä. Sisältö ei saa joustaa aikataulun kustannuksella”, Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma sanoo.
Eduskunnan perustuslaki- ja hallintolakivaliokuntien tiistaiset linjaukset kytkevät kuntauudistuksen vahvemmin soteuudistukseen eli sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet näyttävät tien tulevaisuuden kuntarakenteille, Kuntaliitto katsoo.
”Soteuudistus lähtee ohjaamaan kuntarakennetta.”
Uudistusten rinnakkainen tarkastelu vastaa Kuntaliiton mukana sen aiempia kannanottoja.
Kuntaliitto kiittelee myös sitä, että päätöstä vaikeassakaan taloustilanteessa olevien kuntien pakkoliitoksista ei tehdä mekaanisesti, vaan ”jokaisen liitoksen on oltava välttämätön kunnan asukkaiden palvelujen turvaamiseksi”.
Liitto pitää edelleen ongelmallisena sitä, että alle 20 000 asukkaan kuntien tulee tukeutua yli 50 000 asukkaan vastuukuntiin palvelujen järjestämiseksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

