Norppalive on avattu – Pullervo ja sen kaverit kellivät taas kivillä
Pullervo on jo nähty kameran lähialueella. Nyt jännitetään, kömpiikö se jälleen kuviin.
Pullervo on kuulemma jo nähty lähialueelta, joten nyt jännitetään, kömpiikö se jälleen kuviin. LehtikuvaWWF:n Norppalive on jälleen avautunut. Saimaannorppien pötköttelyä voi taas seurata reaaliajassa, ja kamera on asennettu samaan paikkaan kuin aiempina vuosina.
Järjestö tiedottaa, että julkkisnorppa Pullervo on jo nähty lähialueelta, joten nyt jännitetään, kömpiikö se jälleen kuviin.
"Saimaannorpat ovat melko paikkauskollisia, joten toivomme ja uskomme Pullervon nousevan tänäkin keväänä kameran eteen. Erittäin uhanalaisten saimaannorppien liikkeitä ei voi kuitenkaan ennustaa täydellä varmuudella. Niinpä emme voi taata tai vaatia, että se tai joku sen lajitoveri ilmestyy kameran eteen välittömästi", WWF:n viestinnän asiantuntija Joonas Fritze sanoo tiedotteessa.
Kahtena edellisenä keväänä Norppaliveä on katsottu yli viisi miljoonaa kertaa.
Norppien lisäksi järjestön Luontoliven välityksellä voi seurata myös metsäpeuroja ja liito-oravaa. Sivusto tarjoaa myös mahdollisuuden kuunnella luontoääniä.
Vain Suomessa elävä saimaannorppa on erittäin uhanalainen. Niitä arvioidaan olevan vajaat 400. Aiemmin tässä kuussa Metsähallitus kertoi, että saimaannorpan pesälaskennoissa oli havaittu melkein 80 kuuttia, ja määrä noussee vielä tarkastuslaskennassa.
Saimaannorppa jäi eristyksiin Saimaalle noin 8 000 vuotta sitten, kun yhteys Itämereen katkesi jääkauden jälkeen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
