Yrittäjäjohtaja ihmettelee yritysten Yle-veroa: "En ole nähnyt vielä yhtään osakeyhtiötä, joka katsoo televisiota"
"Yritysten pitää maksaa Yle-vero, vaikka ne eivät saa verolle vastiketta", SY:n varapuheenjohtaja Mikko Akselin sanoo.
"Yle-vero on käyttövero, joka peritään myös niiltä, jotka eivät käytä palvelua", sanoo toimitusjohtaja, Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Akselin. Kuva: Petteri KivimäkiYhteisöjen Yle-vero on yhdenvertaisuusperiaatteen vastainen, Suomen Yrittäjien (SY) hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Akselin Jyväskylästä sanoo.
"Vero pitää maksaa, vaikka sille ei saa vastiketta."
"Minä en ole vielä nähnyt yhtään osakeyhtiötä, joka katsoo televisiota", hän sanoo.
Akselin vertaa Yle-veroa ja aiemmin käytössä ollutta televisiolupaa.
"Tv-lupa oli käyttöperusteinen. Yle-veroa pantiin sen sijaan maksamaan jokainen verovelvollinen riippumatta, katsooko televisiota vai ei."
Elinkeinotoimintaa harjoittavien yhteisöjen on maksettava Yle-vero, mikäli säädetyt tulorajat täyttyvät.
"Esimerkiksi osakeyhtiö joutuu maksamaan Yle-veron, jos yhtiölle on kertynyt verotettavaa tuloa vähintään 50 000 euroa vuodessa", SY:n veroasioiden päällikkö Sanna Linna-Aro kertoo.
Samalla säännöllä vero rapsahtaa maataloutta harjoittaville yhteisöille.
Yle-vero on yhteisökohtainen. Niinpä yrittäjä, jolla on useita yhtiöitä, maksaa veron kaikista yrityksistään, joille verotettavaa tuloa on kertynyt vähintään 50 000 euroa vuodessa.
"Näin se on. Yle-vero kertaantuu, koska jokainen yhteisö erikseen on verovelvollinen", Linna-Aro sanoo.
Yhteisön on maksettava Yle-vero, vaikka sen osakkaat olisivat henkilökohtaisen veronsa jo suorittaneet.
Mikko Akselin toimii yrittäjänä puolisonsa kanssa vuonna 1991 perustamassaan konsernissa TietoAkseli Yhtiöt Oy.
"Maksan henkilökohtaisen Yle-veron. Lisäksi konsernimme maksaa Yle-veron verotettavasta tuloksestaan."
Akselinin mukaan on aika tyypillistä, että yrittäjällä on monta yritystä.
"Jos kaikkiin kertyy tuloa, yrittäjä joutuu maksamaan Yle-veron jokaisesta yhtiöstään erikseen."
Konsernissa tulo voidaan edellytysten täyttyessä siirtää verotettavaksi yhteen yritykseen.
"Yle-veron kertaantuminen on SY:n mielestä ongelmallista osakasyhteisötilanteessa", Linna-Aro kertoo.
SY:n hallitus on ottanut kantaa Yle-veron määräytymiseen ainakin vuoden 2017 toimintasuunnitelmassaan.
"Pk-yritysten ongelma on, että veron kertaantumista yrityksen ja sen omistajien välillä ei ole estetty", toimintasuunnitelmassa todetaan.
"Yrittäjäperheen maksettavaksi tulee kotitalouksilta ja oy-muotoiselta yritykseltä perittävä Yle-vero."
SY:n mielestä veron kertaantuminen on estettävä, "sillä omistajavetoisissa pk-yrityksissä vero mielletään vahvasti useampikertaiseksi".
"Saman yel-yrittäjän osalta vain kotitalouden maksaman maksun tulisi riittää", SY:n hallitus katsoo ja vaatii Yle-verosta annettua lakia muutettavaksi.
Lyhenne yel tarkoittaa yrittäjän eläkevakuutusta.
Akselinin mielestä Yle-vero on puhtaasti käyttömaksun tyyppinen.
"Jos ei ole autoa, silloin ei tarvitse maksaa autoveroa. Kiinteistöveron maksan vain, jos omistan kiinteistön"
"Yle-vero sen sijaan on käyttövero, joka peritään myös niiltä, jotka eivät käytä palvelua", Akselin sanoo.
Yle-vero on vähennyskelpoinen. Yhteisön verotettavan tulon määrä pienenee maksetun veron määrällä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
