
Viljankuivuri sai katon runsaassa vartissa – video seuraa nostoa alusta loppuun
Edellinen kuivuri ehti olla käytössä yli kaksikymmentä vuotta ja oli uusimisen tarpeessa.
Katto on paikallaan ja nosturin puomit on vedetty alas. Nosto sujui tarkasti suunnitelmien mukaan ja viereisellä pellolla koottu katto asentui paikalleen runsaassa vartissa. Kuva: Pasi Leino
Kuivurin harja nousee 25 metriin ja maisemat ovat komeita. Nostourakka oli ohi, kun harjapellit oli ruuvattu paikalleen. Kuva: Pasi LeinoPöytyäläisen Rauno Kajanderin uusi viljankuivaamo sai katon päälleen elokuisena aamuna. Olot olivat ihanteellisia, aurinko oli jo ylhäällä, mutta tuulta ei ollut vielä nimeksikään.
Reilussa vartissa autonosturi siirsi tien toiselle puolelle tehdyn katon millilleen paikoilleen.
Uusi kuivuri rakennettiin vanhan paikalle, jotta viereen tehdyt isot viljasiilot voitiin pitää käytössä.
Edellinen kuivuri ehti olla käytössä yli kaksikymmentä vuotta ja oli uusimisen tarpeessa varsinkin, kun tehokaan ei oikein enää riittänyt. Kuivurin koko kaksinkertaistui lähes 50 kuutioon ja öljykattila vaihtui Antti-Teollisuuden hakeuuniin.
Kuivaamo sai katon päälleen pari viikkoa ennen puintien alkua. Kajander arvioi, että "kaikki on valmista, kun kuivauskausi elokuun loppupuolella alkaa. Joku pelti voi jäädä vielä asentamatta, mutta se ei kuivaamista haittaa."
Satonäkymät olivat puintien alla varsin valoisia maan lounaisosassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
