Karstulassa on tietoliikenneyhteyksien sekamelska
Valokuituyhteydessä on etuna, että tiedostojen lähettämiseen ja vastaanottamiseen on käytössä yhtä paljon nopeutta. ”Nykyisellä kupariyhteydellä dataa tulee kymmenen kertaa nopeammin kuin lähtee”, Ka-Mun toimitusjohtaja Juha Järvi sanoo. Sami Karppinen Kuva: Viestilehtien arkistoTieto voi virrata Karstulan kunnan kotien ja yrittäjien tietokoneisiin periaatteessa monella tavalla.
Soneralla on kupariverkko ja kunnan kiinteistöjä palvelee valokuituinen seutuverkko. Lisäksi Karstula on päättänyt lähteä kuntien yhteiseen hankkeeseen Keski-Suomen Valokuituverkkoon.
Ongelma on, että mikään niistä ei toimi kunnolla ja osa toimivasta Soneran kupariverkostakin kerätään pois. Siksi osa kunnan yrityksistä jää lokakuun lopulla langattoman 3G- tai 4G-yhteyden varaan.
Karstulalaiselle konepajalle Ka-Mulle langaton ei riitä.
”Siitä ei tule mitään. Meillä liikutellaan päivittäin satojen megatavujen tiedostoja. Yhteyden pitäisi olla vähintään 50 megaa sekunnissa, mielellään 100–150. 3G:lle luvataan korkeintaan muutamaa megaa”, toimitusjohtaja Juha Järvi sanoo.
Ka-Mu tekee 3D-suunnittelua ja sijaitsee kahden kilometrin päässä keskustasta.
”Nytkin laitetaan tiedostoja lataamaan ja lähdetään kahville. Sitten kone jauhaa sitä puoli tuntia. Se tulee hidastumaan”, Järvi kertoo.
Soneran verkkosuunnittelusta vastaavan Juha Tontin mukaan kupariliittymiä on sanottu irti muutamia kymmeniä, mutta alle sata. Kuparijohto lähtee, koska sähköyhtiö kaivaa pylväissä kulkevaa sähköjohtoa maahan.
Suuri osa tietoverkko-ongelmista voisi ratketa jo 1990-luvun puolivälissä kylälle rakennetun seutuverkon avulla.
80–90 prosenttia keskustan yrityksistä voisi liittyä seutuverkkoon, jos sen kapasiteettia lisättäisiin, arvioi Kehittämisyhtiö Karstulanseutu Oy:n toimitusjohtaja Ari Piesala paikallislehti Viispiikkiselle.
Operaattorina seutuverkossa toimii Elisa.
”Jos meille tulee kyselyjä, voiko verkkoon hankkia liittymän, harkitsemme niitä tapauskohtaisesti saatavuuden perusteella”, kommentoi Elisan Keski-Suomen aluejohtaja Juha Peltomäki väitteitä ettei verkkoon myytäisi liittymiä.
Seutuverkko on rakennettu kuntien väliseen tiedonsiirtoon. Kapasiteetin lisääminen vaatisi investointeja verkon omistajalta, eli kunnilta.
Sopimus Elisan kanssa on katkolla keväällä. Järvi toivoo, että silloin joku paikallinen yritys ottaisi seutuverkon haltuunsa.
Toinen ratkaisu voisi olla Keski-Suomen Valokuituverkko. Se on kuitenkin viivästynyt vuosia (MT 17.3.). Valtuusto päätti liittyä siihen kesäkuussa, mutta päätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen. Ratkaisua odotetaan lokakuun aikana, mutta siitä voidaan valittaa uudestaan.
Kunta on jo maksanut Valokuituverkosta melkein puoli miljoonaa euroa. Vajaa 500 kuntalaista on ostanut liittymän.
Karstulan kunnanjohtajan Eino Nissisen mielestä operaattoreiden keskittyminen langattomiin 3G- ja 4G-verkkoihin on viivytystaistelua.
”Siellä missä valokuitua rakennetaan, mainostetaan sen olevan ainoa oikea ratkaisu. Silti valokuidun rakentamista täällä viivytetään mahdollisimman pitkään, koska 4G:n tukiasemat ovat ilmeisesti huomattavasti edullisempia rakentaa kuin valokuitu.
”Näyttää siltä, että mahdollisimman pienillä investoinneilla kerätään mahdollisimman paljon rahaa.”
Nissisen mukaan valokuituun on lopulta pakko mennä, sillä jo nyt tiedetään, että palvelut siirtyvät verkkoon.
”Tulee esimerkiksi tv-palveluita, joita ei edes tarjota antennin kautta. Tulevaisuudessa niiden yleinen käyttö ei voi olla 4G:llä, koska se on jaettua kaistaa. Mitä jos kaikki yrittävät yhtä aikaa katsoa jääkiekon MM-finaalia”, Nissinen perustelee.
Kupariverkon supistumisen vuoksi Sonera on aikaistanut 4G:tä Karstulaan.
”Sähköyhtiön suunnitelmat tulivat meille yllätyksenä. Pyrimme saamaan ensimmäisen 4G-tukiaseman käyttöön marras-joulukuun aikana”, verkon kehityksestä vastaava osastopäällikkö Timo Hietalahti sanoo.
Alunperin tukiaseman piti tulla kylälle alkuvuonna 2015.
Mobiiliverkon varaan jääville Hietalahti suosittelee lisäantennia talon ulkopuolelle.
”Antenni maksaa muutaman kympin, mutta voi kolmin- tai nelinkertaistaa nopeuden.”
Kunnassa on jo Elisan 4G-verkko.
Järvi aikoo liittää yrityksensä siihen kunnes saa kiinteän yhteyden.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
