Kokoomuksen piirijärjestöt uskovat valinnanvapauteen muutosten avulla: "Katsotaan rauhassa, mitä tulee, ja tehdään sitten johtopäätöksiä"
Perustuslakivaliokunnasta vuodetun luonnospaperin mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen valinnanvapautta ei voida toteuttaa hallituksen aikataulussa.
Kokoomukselle sosiaali- ja terveydenhoidon uudistuksessa on valinnanvapauden lisäksi tärkeää myös asiakkaiden tasavertainen asema sote-palveluissa. Kuva: Kimmo HaimiKokoomuksen piirijärjestöissä toiveet eivät vielä ole hiipuneet sote-uudistuksen valinnanvapauden osalta.
Perustuslakivaliokunnasta vuodetun luonnospaperin mukaan sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen valinnanvapautta ei voida toteuttaa hallituksen aikataulussa. Ilta-Sanomat uutisoi uudesta sote-käänteestä torstaina.
Kokoomukselle sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa ja siihen liittyvässä maakuntauudistuksessa juuri valinnanvapauden toteutuminen on tärkeää.
Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) ilmoitti torstaina valiokunnan esittävän kantansa lakipakettiin alkavalla viikolla.
Voiko valinnanvapauden mahdollinen toteutumatta jättäminen johtaa jopa hallituksen kaatumiseen?
Kokoomuksen piirijohdossa ei vielä ole usko loppunut siihen, etteikö muutoksia lakiesitykseen valinnanvapaudenkin osalta ole tehtävissä.
"En usko, että tämä on niin kategorinen tilanne. On tärkeää, että valinnanvapaus saadaan eteenpäin. Mikään ei estä tekemästä parannuksia malliin", arvioi Pirkanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Leena Kostiainen.
Tamperelainen Kostiainen arvelee, että esitetty valinnanvapaus terveydenhoidon tuottajien osalta ei ole kokonaan perustuslain vastainen. Asiaan on kuitenkin vaikeaa ottaa kantaa, koska perustuslakivaliokanta ei vielä ole julkistanut kantaansa uudistukseen.
Maakuntien pitäisi hallituksen aikataulun mukaan ottaa käyttöön asiakassetelit ja henkilökohtainen budjetti vuoden 2020 alusta.
Perustuslakivaliokunta on lehtitietojen mukaan löytänyt juuri valinnanvapaudesta yli 20 kohtaa, jotka eivät vastaa perustuslakia. MT:n tietojen mukaan suurin osa perustuslakivaliokunnan vaatimista muutoksista on luonteeltaan teknisiä, mutta mukana on myös suurempia ongelmakohtia.
Kun perustuslakivaliokunta saa esityksensä valmiiksi, koko sote-lakipaketti palaa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn.
Hallitus esittää sote-uudistuksen täytäntöönpanoa vaiheistetusti vuoden 2020 alusta lähtien. Palvelusetelikokeiluille on varattu aikaa jo vuosina 2017–2019. Maakuntien kokeiluihin on varattu valtion rahaa 200 miljoonaa euroa.
Pirkanmaan kokoomuksen Kostiainen arvelee palveluseteleitä voitavan käyttää kuten päivähoidossa Tampereella jo käytetäänkin.
Valinnanvapaudesta kokoomuslaiset eivät halua luopua sote-uudistuksen yhteydessä.
Kokoomuksen Uudenmaan piirin puheenjohtajan, kansanedustaja Sari Multalan mielestä hallituksen jatkolla on turha spekuloida. Multalan mukaan on sinällään vakava paikka, jos perustuslakivaliokunnasta vuodetaan ennakkoon tietoja ennen kuin mitään on päätetty.
Puheenjohtajan mukaan se, mitä perustuslakivaliokunta toteaa sote-uudistuksesta, on "hyvinkin ratkaisevaa jatkon kannalta".
Multala muistuttaa, että kokoomus muodostaa kantansa asiaan eduskuntaryhmässä, eikä siinä ratkaise yksittäisen edustajan kanta.
"On ihan selvä, että meille on tärkeää, että uudistus onnistuu. Se on ensisijainen asia. Jos se vaatii joitakin muutoksia, niitä pitää arvioida, ovatko ne tarkoituksenmukaisia uudistuksen onnistumisen kannalta", hän sanoo.
Varsinais-Suomen kokoomuksen puheenjohtaja Juha Vanhanen on niin ikään odottavalla kannalla:
"Kokoomukselle valinnanvapaus on tärkeää. Katsotaan rauhassa, mitä tulee, ja tehdään sitten vasta johtopäätöksiä", Vanhanen sanoo odottavansa perustuslakivaliokunnan lausuntoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
