Suomelle syntymäpäivälahja: Haltin huippu Norjalta?
Lahjoitus, jonka myötä Suomi saisi uuden korkeimman kohdan, tarkoittaisi rajan siirtämistä 40 metrillä.Norjan pääministeri on saanut virallisen esityksen Haltin huipun lahjoittamisesta Suomelle satavuotislahjaksi, kertoo norjalainen yleisradioyhtiö NRK. Lahjoitusesityksen takana on norjalainen Kaivuonon kunta, jonka alueella Haltin korkein kohta sijaitsee.
Pääministeri Erna Solberg kertoi Norjan TV2:lle, että asiaa mietitään, mutta siihen liittyy muodollisia haasteita.
Korkein kohta on tällä hetkellä 40 metriä Norjan puolella. Suomi täyttää sata vuotta ensi vuonna.
Tällä hetkellä Suomen korkein Haltin rinteessä sijaitseva kohta on 1324 metriä merenpinnan yläpuolella. Jos Norja lahjoittaisi huipun Suomelle, nousisi korkein kohta seitsemällä metrillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

