Hinnat nousivat huutokaupassa
Ypäjän varsahuutokaupan yleisömäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Tänä vuonna varauduttiin erityiseen ryntäykseen, kun Raviliigan osakkaat olivat paikalla.
”Yleisöä on ihan selkeästi enemmän kuin aiempina vuosina”, arvioi huutokauppayhtiö Starinitan hallituksen jäsen Seppo Ranta-Ruona.
Starinitan omistaa Suomen Hevosenomistajien keskusliitto ja Suomen Ravihevoskasvattajat. Huutokauppatilat vuokrataan Ypäjän hevosopistolta.
”Huutokauppa on avoin tapa myydä ja hankkia hevosia. Tapahtuman mahdollinen tuotto käytetään hevosenomistajien ja -kasvattajien edunvalvontaan”, Ranta-Ruona kertoo.
Myyntilistalle halunneita oli enemmän kuin mukaan mahtuu. Vielä viimeisellä viikolla kolme varsaa otettiin mukaan peruutuspaikoille.
Huutokaupan nettisivujen kaaduttua keskihintatietoja ei ollut vielä saatavilla, mutta hintatason arvioitiin olleen huomattavasti aiempia vuosia korkeampi.
SATU PITKÄNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
