Sucros etsii uusia sokerijuurikkaan sopimusviljelijöitä
Sucros on valmis ottamaan noin sata uutta sokerijuurikkaan sopimusviljelijää. Tarkka määrä riippuu uusien viljelysopimusten koosta ja siitä, paljonko nykyiset viljelijät ovat halukkaita lisäämään pinta-alaansa.”Vanhoja viljelijöitä eläköityy muutamia kymmeniä joka vuosi. Myös muista syistä muutamia viljelijöitä jää vuosittain pois”, maatalousjohtaja Matti Kukkola Sucroksesta toteaa syyksi uusien viljelijöiden etsintään.
Tällä hetkellä allekirjoitettuja uusia sopimuksia on yli 20. Sopimusehdotuksia on tämän lisäksi lähetetty noin 50 viljelijälle, joilta lopullista vastausta ei ole saatu.
”Vastikään saavutettu hintaratkaisu toivottavasti rohkaisee vielä epäröiviä myönteiseen ratkaisuun”, Kukkola toivoo.
Hän arvioi, että myös osa nykyisistä viljelijöistä pystyy lisäämään juurikasalaa. ”Emme kuitenkaan suosittele, että kylvöalaa kasvatettaisiin väkisin niin, että viljelykierto kärsii. Samalla lohkolla ei tulisi viljellä juurikasta peräkkäisinä vuosina, vaan vähintään joka toinen vuosi pitäisi kylvää jotain muuta kasvia, kuten viljaa.”
Sucros ei aseta rajoitteita, miltä alueelta uusia viljelijöitä otetaan. Pääosa juurikkaista tulee nykyisin Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Hämeestä.
Maa- ja metsätalousministeriön mukaan juurikkaanviljelijöitä oli viime kesänä alle 800. Keskimääräinen juurikasala tilaa kohti oli noin 15 hehtaaria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

