vierasyliö Huoltovarmuudestapitää huolehtia

Sukupolveni kansakoulusivistykseen kuului kertomus Joosefista, jonka viisaat neuvot faraolle pelastivat Egyptin talouden katovuosien kurimukselta lähes 4 000 vuotta sitten.

Suomessa Valtion viljakonttori ja myöhemmin viljavarasto alkoivat järjestelmällisesti huolehtia viljan omavaraisuudesta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Vuonna 1993 perustettu Huoltovarmuuskeskus (HVK) on pitänyt laajalla rintamalla

yllä kansakunnan aineellista selviytymisvalmiutta mahdollisten kriisiaikojen varalta.

Valtioneuvoston päätöksen (5.12.2013) mukaisesti HVK on nyt pudottamassa ruokaviljan varmuusvarastointia vuodesta puoleen vuoteen ja varastossa olevan öljyn määrää nykyisestä kolmella kuukaudella. Varastoja myymällä valtio pyrkii saamaan 300–350 miljoonan tulot vuoden 2016 loppuun mennessä. (HS 2.7.2014)

Ukrainan kriisin aiheuttamaa yleistä epävarmuutta vasten valtioneuvoston päätöksen toimeenpano herättää kysymyksiä.

Eikö pikemminkin tulisi antaa

uusi päätös, jossa otetaan

huomioon muuttunut tilanne? Samalla tulisi tarkastella koko huoltovarmuusajattelun perusteita ja arvoja uudelleen.

Keskeisiä periaatteita tällä hetkellä ovat EU:n sisä- ja

energiamarkkinoiden toimivuus ja eri toimijoiden välinen riippuvuus ja verkottuminen. Näitä luonnollisesti tarvitaan, mutta perinteisen sodan näkökulmasta tärkeämpiä ovat omavaraisuus ja varastointi.

HVK:n strategiassa sodan mahdollisuus on muihin uhkiin nähden jätetty taka-alalle.

Varmuusvarastoja myymällä valtio toimii lyhytnäköisen

taloudellisen hyödyn lähtökohdista.

Henkisellä huoltovarmuudella

tarkoitetaan väestön kriisikestävyyttä. Millainen sitten on poliittisten päättäjien kriisivalmius ja henkisten resurssien tila?

Vuoden 2011 vaalien jälkeen syntynyt Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitus ei kyennyt löytämään lääkkeitä kurjistuvaan taloustilanteeseen.

Hallituksen pyrkimys kuntien pakkoliitoksiin saattoi koko kuntakentän hämmennyksen tilaan. Isossa kansallista yhtenäisyyttä vaativassa hankkeessa oppositio pidettiin pitkään paitsiossa.

Oikeuskansleri joutui puuttumaan kunta- ja sote-uudistusten huonoon valmisteluun.

Pelisäännöt puolueiden välillä ja joidenkin puolueiden sisällä olivat kadoksissa ja keskinäinen luottamustaso heikko. Vastuullista politiikantekoa usein puheissaan korostanut pääministeri sanoutui itse irti hallituksensa työskentelystä, jonka seurauksena hallitus hajosi kesken vaalikauden 24.6.2014.

Samana päivänä uudelle Alexander Stubbin hallitukselle puhuessaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti edellisen hallituksen monista kesken jääneistä tehtävistä ja varoitti hallitusta kvartaalipolitiikasta, jossa ”välitön hyvä ohittaa tulevaisuuden vaikeuksien voittamisen”.

Vedoten hankaliin aikoihin presidentti muistutti siitä, että nyt pitäisi keskittyä siihen,

mihin toiminta johtaa sen sijaan että huolehtisimme siitä, miltä toiminta näyttää.

Hallituksen vaikeudet eivät olleet seurausta vain ideologisesti ongelmallisesta koalitiosta

ja opportunistisesta politiikasta.

Sukupolvenvaihdoksen seurauksena johtavien poliitikkojen arvopohja on ratkaisevalla tavalla muuttunut. Perustellusti

voidaan sanoa, että ”kaikki mulle heti nyt” -sukupolvi

valtasi keskeiset hallituspaikat.

Kirkko on vuosisatojen ajan toiminut yhteiskuntamme moraalisena selkärankana. Kodin, uskonnon, isänmaan ja työn/ahkeruuden arvoista on ollut laaja yhteisymmärrys. Sotien

aikana kirkolla oli paikka kansakunnan keskiössä, ja se auttoi kansakuntaa kestämään moraalisesti ja henkisesti. Mikä on kirkon kansallinen ”huoltovarmuus” tällä hetkellä?

Kirkon muuttunutta asemaa yhteiskunnassa kuvastaa

Kansan arvot -tutkimus (TAT/T-media 2013), jonka mukaan kirkkoon luottaa enää 43 prosenttia kansalaisista.

16 tahoon kohdistuneessa vertailussa kirkko sijoittui häntäpäähän edellään muun muassa poliisi (92 %), koulutusjärjestelmä (89 %) ja suomalaiset

yritykset (67 %).

Kirkon arvojohtaja-aseman menetyksen taustalla on yleinen maallistumiskehitys, joka on osittain seurausta kirkon omasta toiminnasta ja valinnoista.

Kirkon sisäinen näivettyminen on suoraan verrannollinen klassisen kristinuskon taantumisen kanssa. Perinteinen kristinusko on menettänyt länsimaissa otettaan varsinkin protestanttisissa kirkoissa 1800-

luvulla nousseen saksalaisen

liberaaliteologian vaikutuksesta.

Kirkon työntekijöiden

suhdetta uskontunnustukseen käsitelleestä kyselystä (KTK/Radio Dei, 2013) käy ilmi, että kirkon kaikista työntekijöistä puolet pitää uskontunnustusta

konkreettisesti totena. Kirkon opetusvirkaa hoitavista, liberaaliteologisen koulutuksen saaneista, miespapeista uskontunnustuksen allekirjoittaa

enää 46 prosenttia ja naispapeista vain 23 prosenttia.

Kristinusko on taantumassa länsimaissa kaikilla mittareilla.

Sen sijaan Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa kristinusko

leviää voimakkaasti. Kristinuskon menestys korreloi klassisen teologian opetuksen kanssa.

Liberaaliteologian ja klassisen teologian dilemma kärjistyy

kysymyksessä: oliko Joosefin viisaus lähtöisin hänestä itsestään vai Jumalasta? Vastaus tähän kysymykseen ratkaisee kansakunnan tulevaisuuden.

JUHANI RÄSÄNEN

Kirjoittaja on tamperelainen

kappalainen ja teologian maisteri.

Avaa artikkelin PDF