kirja Valtiomies vailla vertaa vai moraaliton pyrkyri?
Kirjailija Lasse Lehtisen ja toimittaja Sanna Ukkolan kirjoittama auktorisoimaton elämänkerta yhdestä Suomen historian tunnetuimmasta poliitikosta, Paavo Väyrysestä, näki päivänvalon syyskuussa. Yli 300-sivuinen kirja on kiinnostava yhdistelmä henkilökuvaa, historiallista tausta-analyysia sekä poliittista viihdejournalismia. Jälkimmäinen painotus, viihteellisyys, korostuu aika ajoin muiden elementtien ylitse.
Auktorisoimattomuus tarkoittaa sitä, ettei kirjan kohde ole osallistunut kirjoittamiseen millään tavoin saati lukenut liuskoja ennalta. Lähtökohta on sinänsä hedelmällinen, että Väyrysen kirjoittamassa parissa kymmenessä kirjassa poliitikko käsittelee itse omaa työtään ja uraansa useasta näkövinkkelistä. Nyt tarjotaan kokonaan ulkopuolinen lähestymiskulma Väyrysen uraan, elämään sekä poliittisiin tavoitteisiin.
Teoksen pääviesti on, että kyseessä on poikkeuksellisen lahjakas ja älykäs poliitikko, joka kykenee hahmottamaan ja hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia. Toisaalta Väyrynen kuvataan pakonomaisesti valtaa itselleen hamuavaksi pyrkyriksi, jonka uran tärkeimmät merkkipaalut, pääministeriys ja presidenttiys, ovat jääneet toteutumatta hänen persoonansa kielteisten ominaisuuksien, kuten joustamattomuuden ja yhteistyökyvyttömyyden, vuoksi.
Presidenttiyteen Väyrynen on kehittänyt suorastaan pakkomielteisen suhtautumisen, kirjassa arvioidaan. Väyrynen kuvataan äärimmäisen itsekeskeiseksi mutta toisaalta herkäksi henkilöksi. Vanhemmalla iällä mies saattoi liikuttua kyyneliin keskustanuorten tilaisuudessa kuunnellessaan puheita globaalista köyhyydestä ja ihmiskunnan tulevaisuudesta.
”Vastarannankiiski” on sujuvasti ja viihdyttävästi kirjoitettu, joskin varsin sirpaleinen. Teos rakentuu muiden kirjojen sekä lehtiartikkeleiden referoinnin sekä Väyrysen lähipiirin lähteiden varaan. Yleensä lähteet pysyvät nimettöminä kommentoidessaan Väyrysen toimintaa, monesti kriittiseen sävyyn.
Teoksen sisäänrakennettu skandaalihakuisuus jää hieman puolitiehen, sillä neuvostokytkökset ja jalasmökkikohut ovat jo yksinkertaisesti puhki koluttuja aiheita. Puhdasveriseksi paljastuskirjaksi Vastarannankiiskestä ei liioin ole, sillä varsinkin 1980-luvulla kohusta toiseen tarponeen Väyrysen vaiheet on jo moneen otteeseen läpivalaistu.
Parhaimmillaan kirja tarjoaa syväluotaavaa analyysia Väyrysen persoonasta ja uran vähemmän tunnetuista hetkistä. Erityisesti osiot, joissa poliitikon uran alkuvaiheita 1970-luvulla peilataan henkilön persoonan muutokseen, lähinnä lähipiiristä tulevien kommenttien valossa, ovat valaisevia.
Heikoimmillaan kirja on nojautuessaan ilkeämieliseen huhupuheeseen. Nimettömistä lähteistä peräisin olevat kertomukset Väyrysen sekoilusta humalassa tai kiinnostuksesta maksullisiin naisiin ovat köykäistä juorujournalismia, jotka valitettavasti laskevat kirjan tasoa.
Auktorisoimattomat elämänkerrat ovat yleisiä ulkomailla, mutta Suomessa niitä on kirjoitettu harvakseltaan. Vastarannankiisken kaltaiset kirjat toimivat tienraivaajina tällä saralla.
Lehtinen ja Ukkola arvioivat, että Väyrysestä kuullaan vielä pitkään. Tähän arvioon on helppo yhtyä. Politiikan ikiliikkuja on jo ilmoittanut olevansa ehdolla sekä eurovaaleissa 2014 että eduskuntavaaleissa 2015.
JUKKA KOIVULA
Lasse Lehtinen & Sanna Ukkola: Vastarannankiiski
– Paavo Väyrysen ihmeellinen
elämä. 315 sivua. WSOY.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
