Ruotsin talousrikosvirasto ratsasi Swedbankin pääkonttorin – pörssikurssi lähti laskuun
Swedbankin osakkeiden arvo laski seitsemän prosenttia uutisen tultua julki.
Swedbank on ilmoittanut selvittävänsä epäiltyä rahanpesua, ja myös Ruotsin ja Baltian maiden viranomaiset tutkivat Swedbankin rahavirtoja. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANENRuotsin talousrikosvirasto EBM vahvistaa Twitterissä poliisiratsian ruotsalaispankki Swedbankin pääkonttoriin. Viraston mukaan kyse on tutkinnasta, jossa epäillään sisäpiirintiedon väärinkäyttöä.
Uutistoimisto TT:n mukaan Swedbankin osakkeiden arvo laski seitsemän prosenttia uutisen tultua julki.
EBM ilmoitti jo tänä vuonna alkaneensa tutkia Swedbankin tekemisiä rahanpesuepäilyn vuoksi. TT:n tietojen mukaan tämän päivän ratsia ei kuitenkaan liity rahanpesuun.
Ruotsin yleisradio SVT uutisoi aiemmin, että Swedbank olisi johtanut yhdysvaltalaisviranomaisia harhaan niin kutsuttujen Panaman papereiden tutkintaan liittyen. Jo näiden paljastusten myötä osakekurssi lähti laskuun.
SVT:n tutkivan journalismin ohjelma Uppdrag Grasning paljastaa, että pankki hoiti Baltiassa yli sadan yrityksen asioita, jotka olivat tekemisissä panamalaisen Mossack Fonseca -lakitoimiston kanssa.
Veroparatiisivyyhteä selvittävälle New Yorkin finanssivalvonnalle Swedbank kuitenkin ilmoitti, ettei pankilla ole syytä epäillä rahanpesua.
Panaman papereiksi kutsutut noin 11 miljoonaa asiakirjaa paljastivat tietoja veroparatiiseihin sijoittaneista henkilöistä ja yhtiöistä. Asiakirjat olivat peräisin juuri Mossack Fonsecasta.
SVT:n mukaan myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin vankeuteen tuomittu entinen kampanjapäällikkö Paul Manafort sai Ukrainasta miljoonia Ruotsin kruunuja Swedbankin kautta. Rahat ovat peräisin Ukrainan entisen presidentin Viktor Janukovitshia lähellä olevasta Vega Holding -yhtiöstä.
Paljastusten myötä Swedbankin osake on yli neljän prosentin alamäessä Tukholman pörssissä.
Uppdrag Grasning paljasti alkuvuodesta, että ainakin 40 miljardin kruunun (3,8 miljardin euron) edestä alkuperältään epäilyttävää rahaa on kulkenut Swedbankin ja aiemmin rahanpesusta kiinni jääneen Danske Bankin Baltian-yksikön välillä.
Swedbank on ilmoittanut selvittävänsä epäiltyä rahanpesua, ja myös Ruotsin ja Baltian maiden viranomaiset tutkivat Swedbankin rahavirtoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
