Yletön tv-katselu vie elinvoimaa
Liiallinen television katselu voi heikentää terveyttä ja johtaa jopa ennenaikaiseen kuolemaan. Espanjalaistutkimuksen tuloksia esiteltiin alkuviikosta uutispalvelu Duodecimin verkkosivulla.
Fyysisesti passiivisen elämän on ennenkin todettu lisäävän monien sairauksien ja niistä johtuvien kuolemien vaaraa.
Espanjalaistutkijat halusivat selvittää tarkemmin, millaisiin passiivisiin elämäntapoihin terveyshaitat liittyvät.
Tutkijat kartoittivat television katselun, tietokoneen käytön ja autolla ajamisen vaikutusta kuolleisuuteen kahdeksan vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa.
Tulokset paljastivat, että yli kolme tuntia televisiota päivässä katsovilla oli kaksi kertaa suurempi riski menehtyä seurannan aikana kuin alle tunnin päivässä television ääressä viihtyvillä.
Runsaaseen tietokoneen käyttöön tai autolla ajamiseen ei tässä tutkimuksessa liittynyt samankaltaisia terveyshaittoja.
Tutkimusta on tekijöiden mukaan syytä jatkaa. Tulevaisuudessa tulisi selvittää, voiko television katselua vähentämällä pienentää ennenaikaisen kuoleman vaaraa.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
