Leipää pelloilta maan…
Maaliskuun viimeinen sunnuntai on niin sanottu leipäsunnuntai. Kirkoissa kerrotaan sekä tavallisesta leivästä että taivaallisesta matkaeväästä. Me tarvitsemme ruokaa nälkäämme. Lähiruuan ja kotimaisen ruuan puolesta saamme liputtaa ja onneksi kauppojen hyllyltä löytyy lähiruokaa, mutta mistä saamme hengellistä ravintoa.
Mistä me saamme Jumalan leipää? Aika vaikeaa on ymmärtää evankeliumin lausetta: Jumalan leipä on taivaasta tullut Jumalan Poika. Lause tarkoittaa sitä, että tarvitsemme Jeesusta hengelliseen nälkäämme. Jeesus on taivaasta tullut Jumalan antama leipä, Jeesus antaa ravinnon hengelliseen nälkäämme. Jeesus sanoo selkeästi: uskokaa minuun, sillä Taivaallinen Isä on lähettänyt minut teidän keskellenne tähän maailmaan. Jeesus on valo pimeyteemme. Jeesus on ruoka hengelliseen nälkäämme. Jeesus on tie, mi taivaaseen vie!
Niin paljon on Jumala maailmaa, siis meitä ihmisiä rakasti, että Jumala antoi ainoan poikansa Jeesuksen tulla maailmaan, ettei yksikään, joka uskoo Jeesukseen jää ulkopuolelle pimeään, vaan hän saa hyvän ja ihanan osan nyt ja kerran taivaan kodissa.”Paras on eres” tämä murteellinen sanonta on suomeksi käännetty: paras osa on meille edessä, kerran taivaassa.
Siunaa Jeesus ruokamme, ole aina luonamme. Amen
”Leipää pelloilta maan ruumiin ruuaksi saamme. Nälästä varjele Herramme, siunaa kylvävät maamme.” (virsi 59)
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
