Ilmatieteen laitos: Kovat tuulenpuuskat kurittavat Keski- ja Pohjois-Suomea
Myrskypuuskat voivat aiheuttaa vahinkoja tänään ja huomenna.
Myrskypuuskat saattavat yltää torstai-iltana sekä seuraavana yön 18–23 metriin sekunnissa. Kuva: Jaana KankaanpääMyrskypuuskat voivat aiheuttaa vahinkoja tänään ja huomenna, varoittaa Ilmatieteen laitos. Ensin tuulenpuuskat kurittavat maan pohjoisosia ja myöhemmin myös osassa maan keskiosaa.
Illalla ja yöllä matalapaine tuo kovia tuulia pohjoiseen. Etelä- ja Keski-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla tuuli voi yltää puuskissa paikoin 25 metriin sekunnissa. Pohjois-Lapissa ja Kainuussa tuuli on heikompaa, mutta myrskypuuskia on odotettavissa sinnekin. Tuulet heikkenevät huomisaamuna väliaikaisesti.
Huomenna iltapäivän ja illan sekä perjantain vastaisen yön aikana lännenpuoleiset tuulet voimistuvat jälleen maan pohjois- ja itäosissa. Huomisiltana puuskat puhaltavat voimakkaimmin maan keskiosissa. Tuulivahinkoja voi tulla etenkin huomisiltana ja perjantain vastaisena yönä, jolloin puuskat voivat olla 18–23 metriä sekunnissa.
Myös muualla maassa on luvassa tuulista säätä, mutta puuskat eivät yllä myrskylukemiin.
"Kuluva vuodenaika pitänee laajemmat tuulituhot aisoissa, mutta tuulivahingot ja paikalliset sähkökatkot ovat melko todennäköisiä", arvioi päivystävä meteorologi Niko Tollman tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
