Poliisiylijohtaja paljastaa: Poliisien määrää lisätään etenkin harvaan asutuilla seuduilla – viranomaisten näkyvyyden parantamiseen käytettävissä 4,1 miljoonaa euroa
Lopullisen päätöksen määrärahan käytöstä tekee sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.). Asiasta on odotettavissa tietoa ensi viikolla.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo, että poliisi saa tätä niin sanottua näkyvyysrahaa 4,1 miljoonaa euroa ensi vuodelle. Kuva: Kari SalonenHallitusohjelman mukaan viranomaisten on määrä lisätä näkyvyyttään erityisesti harvaan asutuilla seuduilla. Poliisin näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että poliisien määrää lisätään 7 500 viranomaiseen vuoteen 2022 mennessä.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että poliisi saa tätä niin sanottua näkyvyysrahaa 4,1 miljoonaa euroa ensi vuodelle. Koko 4,1 miljoonan euron potti ei Kolehmaisen mukaan ole käytettävissä harvaan asuttujen seutujen poliisipalveluiden parantamiseen, mutta osuus on kuitenkin huomattava.
"Puhutaan ihan kunnon lisäyksestä harvaan asuttujen alueiden turvaamiseen. Voisi sanoa, että se haukkaa suurimman osuuden tästä 4,1 miljoonasta", hän lisää.
Kolehmainen kertoo, että sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) tekee asiasta lopullisen päätöksen. Poliisiylijohtajan mukaan rahan jakautumisesta eri kohteisiin saadaan näillä näkymin tietoa ensi viikon aikana.
Sisäministeriön mukaan poliisien määrä on vähentynyt vuosikymmenessä lähes 400 henkilöllä. Viime vuonna poliiseja oli alle 7 300.
Lue lisää:
Muokattu 31.10. klo 13.32 lisäämällä juttuun poliisien nykyinen määrä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

