Suomessa on 15 000 köyhää lasta – "Näistä lapsista ei ole päätöksissä pidetty huolta"
Sosiaalinen nousu on Suomessa pysähtynyt, sanoo lapsiasianvaltuutettu Tuomas Kurttila. Köyhien lasten määrä kasvaa, oppimistulokset laskevat, koko väestön osaamistaso heikkenee nopeasti,Suomessa on 15 000 köyhää lasta. Köyhien lasten osuus koko väestöstä on 13,9 prosenttia, kun koko väestön köyhyysaste on 13,7 prosenttia.
Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan päätöksentekijät eivät ole pitäneet köyhistä lapsista huolta. "Etuuksien ja palveluiden kehittäminen on ollut poukkoilevaa ja huomio ei ole kiinnittynyt heikoimmassa asemassa oleviin lapsiperheisiin", Kurttila toteaa tiedotteessaan.
Kurttila suomii kovin sanoin poliitikkoja. He rummuttavat maksutonta varhaiskasvatusta. Samaan aikaa huonoimmassa esimerkiksi työttömien lapset ovat vaikeimmassa varhaiskasvatusoikeuden rajaamisen takia.
"Köyhien lasten määrä kasvaa, oppimistulokset laskevat, koko väestön osaamistaso heikkenee nopeasti", Kurttila sanoo. Hänen mielestään huono kehitys on seurausta eriarvoisuutta lisäävistä päätöksistä. Poliitikot eivät saa keskusteluissaan etuuksien ja palveluiden painopisteistä unohtaa lasten hyvinvointia.
Köyhiä yksinhuoltajaperheitä on entistä vähemmän. Näiden perheiden köyhyysaste oli viime vuonna 30,8 prosenttia, kun se kaksi vuotta aiemmin oli 34 prosenttia.
Yksihuoltajaperheiden asemassa on kuitenkin edelleen parannettavaa. Etuuksia ja palveluita on Kurttilan mukaan määrätietoisesti lisättävä. "Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen vaatii muun muassa pienten koululaisten vuorohoito-oikeuden säätämistä lakiin."
Osa kunnista on avannut ilta- ja yöhoidon koululaisille, kun yksinhuoltajavanhempi on töissä. Tällaisten palveluiden ansiosta yksinhuoltajan on helpompi vastaan ottaa työtä, mikä puolestaan vaikuttaa lasten köyhyyteen, Kurttila huomauttaa.
"Tässä huomaamme, että palvelut vaikuttavat työn vastaanottamiseen ja sitä kautta lapsiköyhyyteen. Samaan aikaan köyhyys koskettaa monia perheitä, joissa on palkansaaja. Siksi etuudet on pidettävä riittävällä tasolla säilyttäen niiden ostovoima. Yksinhuoltajaperheiden asema on edelleen tiukka", lapsiasiavaltuutettu Kurttila toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

