Kauppa siirtyy verkkoon
Vanhan tavaran kaupasta suuri osa on siirtynyt internettiin. Lopelta lasi- ja posliinitavaraa lähtee päivittäin postin välityksellä pääkaupunkiseudulle ja ulkomaille asti.
Ajan-Muistolla on kotisivut. Moni kysyy sähköpostitse lisätietoja huonekaluista.
Netin myyntipalveluihin Ajan-Muisto ei ole lähtenyt. ”Siellä tehdään niin paljon vilppiä: huijareita on liikkeellä sekä myyjissä että ostajissa”, Veikko Helppi sanoo.
Romuritaria nettisivut kannattelevat.
”Kivijalkakaupassa ei hirveä kuhina käy, mutta meidän kotisivuilla käy tuhat ihmistä joka päivä”, Marko Kosonen sanoo.
Etelä-Suomi on tärkeä alue.
Martti Vastamäen mukaan kysyntää on nykyään Itä-Suomeen melkein enemmän kuin pääkaupunkiseudulle.
”Pääkaupunkiseutu on kaiken kaikkiaan vetänyt talonpoikaishuonekaluja Etelä-Pohjanmaalta jos ei satoja niin kymmeniä rekkakuormia.”
Markka-aikana Belgiaan ja Hollantiin vietiin mäntyhuonekaluja, takaisin tuotiin tammisia. Ostajat eivät paljon tinkineet.
Euron myötä kulta-aika jäi taakse.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

