Bella Varjosen ja Erkin työvoitto irtosi monien vaikeuksien jälkeen
Ravikuningas Erikassonista ja Bella Varjosesta on vuosien varrella tullut paitsi työkaverit, myös ystävät. Rankan viikonlopun jälkeen ori sai palkinnoksi viettää lepoa kotitallin apilanurmella. pasi leino Kuva: Viestilehtien arkistoHELENA TUIKKA
Erikasson eli tuttujen kesken Erkki voitti sunnuntaina Mikkelissä ensimmäisen ravikuninkuutensa. Seppele oli kaikkien raveja tuntevien mielestä ansaittu, sillä jo 13-vuotias ori on aiemmin osallistunut kuninkuuskisaan vain kerran, Lappeenrannassa vuonna 2009. Muut kaudet ovat jääneet rikkinäisiksi jalkavammojen ja haaverien vuoksi, joita on ollut monia erilaisia – toistuvasti samasta vammasta ori ei sentään ole kärsinyt.
Valmentaja Bella Varjonen myöntää, että usko on mennyt useita kertoja.
”On siinä saattanut mennä muutama viikko, joskus kuukausikin itseltä, kun on katsonut rakasta hevosta ja ajatellut, että tämä on nyt tässä.”
”Mutta se on niin positiivinen ja halukas työhön. Hevonen on itse luonut uskon omalla positiivisuudellaan.”
Sen Varjonen ilmoitti jo keväällä, että tämä kausi on radoilla viimeinen – kävi kuninkuuskisassa miten tahansa. Nyt ison voiton jälkeen edetään päivä kerrallaan.
”Jos mieliala hevosella nyt menee, niin sitten se loppuu”, hän sanoo puhelimessa tiistaina.
Hänen äitinsä Helena Tuikka, joka omistaa Erkin vävynsä Jaakko Varjosen kanssa, paljasti hymy suupielessä Mikkelissä lehdistölle, kuinka tytär oli itsepäisen innostunut tietystä orivarsasta. Kaupat sitten tehtiin Turun varsanäyttelyssä keväällä 2000.
”Olin (kasvattajatallilla) Tolosilla Janakkalassa tuuraamassa heidän lomiensa aikaan. Kun ajoin silloin emää, Erikaa, ihastuin. Se oli valtavan suvukas ja lahjakas”, Bella Varjonen kertaa.
Nykyään Varjo-tallissa Ruskon Vahdolla majailee 30 ravuria ja kymmenkunta ratsua. Varjoset viljelevät tilallaan heinää ja kauraa sekä pitävät kesäisin varsalaitumia. Nuoria vieraita on tänä kesänä viitisenkymmentä.
”Ratsut ovat olleet minulle ammatti ja niissä toimeentulo. Ravurit olivat aluksi harrastus, mutta pikkuhiljaa niitä on tarjottu minulle lisää treeniin”, yrittäjä perustelee kahden hevossuunnan yhdistelmää.
Sitoutumisesta suomenhevoskasvatukseen kertoo lisäksi se, että tallissa asuu myös neljä siitostammaa. Tallin ykkösoriilla keskitytään viimeinen kausi pelkästään kilpailemiseen. Erkki tulee varsinaisesti siitoskäyttöön ensi keväänä. Sen ensimmäiset, nyt 3-vuotiaat, jälkeläiset herättävät silti luonnollisesti jo kiinnostusta.
”Katselen niitä hyvillä mielin. Tykkään niiden liikkumistyylistä, ovat urheiluhevosia”, Bella Varjonen toteaa.
Erkistä on tullut elämän hevonen, tai ainakin yksi niistä, myös sen ohjastajalle Harri Koivuselle, joka on aiemmin ajanut Peten ravikuninkaaksi kahteen kertaan.
Hän kuvasi Mikkelissä oriitta hyväksi työkaveriksi sanakääntein, jotka osoittivat kokeneen valmentajan kiintymystä.
”Erkki on kuin ruutipaketti, mutta riimun varsi on aina löysässä. Se on niin nöyrä hevonen, että en ole vastaavaa tavannut ikinä.”
Hän totesi, että nyt ei vääräleukojenkaan enää sovi moittia puuttuvaa ravikuninkuutta.
”Itte on aina pidetty sitä Suomen parhaana hevosena. Viesker tai Vieteri ovat toki sinnepäin.”
Perusteluja ei tarvitse paljon hakea: yli puolet orin pitkän uran starteista on päättynyt voittoon, joukossa ovat lähes kaikki suomenhevosten pääkilpailut.
Merkittävä on myös Koivusen panos, joka nähtiin jälleen kerran Mikkelissä säästävänä ajona.
KAIJALEENA RUNSTEN
Erikassonilla on Facebookissa oma sivu, jonne liittymällä voi laittaa onnitteluja. Kuningasta juhlitaan kakkukahvein Turun Metsämäen raveissa perjantaina 3.8.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
