”Kaiken omani kannan mukanani”
Kaksi väsynyttä mutta onnellista suomalaistyttöä istuu Santiago de Compostelan katedraalin edessä. Takana on 510 käveltyä kilometriä ja 22 vaelluspäivää, mutta vielä hymyilyttää.
Camino de Santiago eli Pyhän apostoli Jaakobin polku Pohjois-Espanjassa on yksi Euroopan suosituimmista vaellusreiteistä.
Caminon juuret ulottuvat keskiajalle, jolloin pappi voi määrätä katumusharjoitukseksi pyhiinvaellusmatkan Santiagoon, Roomaan tai Jerusalemiin. Suomestakin on lähtenyt vaeltajia kohti Espanjaa.
Matka kulkee Ranskan rajalta aina pyhään Santiago de Compostelan kaupunkiin asti. Koko reitin pituus on vajaat 800 kilometriä.
Varasimme ystäväni Janni Koiviston kanssa matkaa varten vain neljä viikkoa, joten oli selvää, ettemme voi vaeltaa koko matkaa Ranskan rajalta asti. Päädyimme aloittamaan Burgosista, josta on Santiagoon noin 500 kilometriä.
Kummankin selässä keikkui pieni reppu ja jaloissa oli lenkkarit. Monista varoituksista huolimatta jätimme vaelluskengät kotiin, mikä osoittautui jalkojemme pelastukseksi, emmekä saaneet tuskallisia rakkoja. Reppuni painoi pakattuna kuusi kiloa. Mitä kevyempi reppu, sitä helpompi matka.
Aamuisin olimme jo kuudelta tien päällä välttääksemme päivän kuumuuden ja saavuimme seuraavaan majataloon puolilta päivin.
Emme ole kovinkaan urheilullisia, mutta silti reilun 20 kilometrin päivämatkat tuntuivat toisinaan jopa lyhyiltä. Peruskuntoinen ja jalkavaivaton vaeltaja voi helposti kävellä yli 30 kilometriä päivässä, jos pitää taukoja ja muistaa syödä ja juoda riittävästi.
Syitä vaellukselle on varmasti yhtä monta kuin lähtijöitäkin. Monet haluavat ottaa etäisyyttä arkeen ja he voivat hiljaisuudessa pohtia elämäänsä. Toisille camino taas on suuri seikkailu ja mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Uskonnolliset syyt ovat myös tärkeä syy lähteä. Liikunta, parisuhteen hoitaminen, itsensä haastaminen, Espanjan luonto ja maisemat houkuttelevat vaellukselle.
Caminolla ollaan irti tavallisesta arjesta: ei ole televisiota eikä nettiä. Kukaan ei ehdota palaveria, eikä tarvitse muistaa yhtään salasanaa. Hiljaisuus ja tekemättömyys hoitavat ja monet kokevat aikatauluttomuudessa pyhyyden tuntua.
Caminolla ihminen on perusasioiden äärellä. Ympärillä ei ole arjen virikeviidakkoa, vaan jaettu makuusali, repullinen tavaraa ja hitaasti vaihtuvat maisemat.
Päivät koostuvat aamupäivällä kävelystä ja iltapäivällä syömisestä, pyykinpesusta ja seurustelemisesta. Samojen rutiinien toistaminen päivästä toiseen on hyvin rauhoittavaa.
LIINA NIITTYMAA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
