Lakia sovellettiin ensimmäisen kerran: Hedelmä- ja vihannesalan yritykselle sakkoja epäterveistä kauppatavoista
Ruotsin Kilpailuvirasto on määrännyt Everfresh-yhtiölle noin 421 000 euron suuruisen sanktiomaksun, koska yhtiö ei ole maksanut tavarantoimittajilleen ajoissa.
Ruotsin Kilpailuviraston mukaan Everfresh on maksanut toimittajilleen myöhässä useita kertoja ja viivästyneiden maksujen yhteenlaskettu määrä on suhteellisen suuri. Kuva: Carolina HusuRuotsin Kilpailuviraston mielestä hedelmä- ja vihannesyritys Everfresh on harjoittanut epäreiluja kauppatapoja, koska se ei ole maksanut tavarantoimittajilleen ajoissa. Yhtiölle on määrätty noin 421 000 euron suuruinen sakko, Kilpailuvirasto kertoo verkkosivuillaan.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ruotsin kilpailuviranomainen on määrännyt sakon epäterveet kauppatavat maatalous- ja elintarvikeketjussa kieltävän lain nojalla. Laki astui voimaan kesäkuussa 2021. Kiellettyihin kauppatapoihin kuuluu muun muassa, että ostaja maksaa tavarantoimittajalle yli 30 päivän kuluttua.
Ruotsin Kilpailuviraston mukaan Everfresh on maksanut toimittajilleen myöhässä useita kertoja ja viivästyneiden maksujen yhteenlaskettu määrä on suhteellisen suuri.
Päättäessään sakon suuruudesta Kilpailuvirasto on tiedotteensa mukaan arvioinut lain rikkomisen luonnetta, kestoa ja laajuutta ja määrittänyt sakon, jolla on pelotevaikutus.
Lainsäätäjä on halunnut puuttua maksuviivästyksiin, koska ne heikentävät maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden toimittajien maksuvalmiutta, sanoo Ruotsin Kilpailuviraston pääjohtaja Rikard Jermsten viraston tiedotteessa. Maksuvalmius puolestaan vaikuttaa yritysten kykyyn investoida. Siksi on tärkeää, että maksuviivästysten kieltoa ei rikota, pääjohtaja jatkaa.
”Terve tasapaino ostajien ja tavarantoimittajien välillä elintarvikeketjussa on välttämätön, jos haluamme saavuttaa kestävän ja kilpailukykyisen elintarvikeketjun.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
