Osien puute iski traktorien valmistukseen – hinnat roimassa nousussa ja toimitusajat pitkiä
MSK Cabin on pystynyt toimittamaan Kauhavan Ylihärmästä ohjaamoja, vaikka suuria vaikeuksia on ollut.
MSK Cabin tuottaa Kauhavan Ylihärmässä ohjaamoja muun muassa Valtralle. Tuotantolinja on pysynyt koko ajan toiminnassa, mutta tarvittavia osia on pitänyt hakea erikoisrahdein kovalla työllä. Teräksen hinta on noussut kymmeniä prosentteja ja muovinkin jonkin verran. Kuva: Sirpa Jutila/MSKPuute puolijohteista, raaka-aineista ja välituotteista on johtanut koneiden toimitusten viivästymiseen, hinnan kallistumiseen ja tuotantoseisokkeihin. Esimerkiksi uusien traktoreiden ja autojen toimitusajat voivat olla jopa vuoden mittaisia.
Hankintajohtaja Jukka Keltto Hankkijasta kertoo, että Claasin hintaa nousee tänä vuonna noin viisi prosenttia, joidenkin mallien enemmän. Nyt tilattavat uudet traktorit valmistetaan huhti–toukokuussa ensi vuonna. "Näin pitkiä toimitusaikoja ei minun työurallani ole vielä ollut."
Joitakin traktoreita ja demo-malleja on kuitenkin heti saatavissa kiireisille.
"Tuotanto viivästyy lähinnä sähköpuolen komponenttipulan vuoksi", Keltto toteaa. Koronaseisokkeja tehtailla ei enää ole. Claasit valmistetaan Le Mansissa Ranskassa.
Valtraa, Fendtiä ja Keslan tuotteita myyvän Agco Suomen myyntijohtaja Matti Kallio kertoo, että uuden Valtran traktorin saa tehtaalta vielä tämän vuoden puolella. "Tuotantolinja on pysynyt toiminnassa, vaikka viivästyksiä on ollut".
Valtran hintaa on nostettu kesällä 1,5 prosenttia ja ennen joulua on tulossa toinen korotus, joka on Kallion mukaan maltillinen, lähellä ensimmäistä korotusta.
Fendtin tilanne on samansuuntainen kuin Valtran, Kallio toteaa. Hinnan nosto johtuu kustannusten noususta.
Valtrojen myynti nousee Kallion mukaan ennätyslukemiin, 90 prosenttia menee ulkomaille. Traktorit valmistetaan Äänekosken Suolahdessa.
Massey-Fergusonia edustavan Turun Konekeskuksen myyntipäällikkö Jarno-Matti Hakamäki toteaa, että uusien traktorien toimitusaika on 4–9 kuukautta. "Puolijohteiden ja piirilevyjen saanti on hieman parantunut, mutta nyt alkaa olla puutetta kaikesta muusta, esimerkiksi renkaita, vanteita ja pyörän pultteja puuttuu tehtaalta."
M-F-traktoreita valmistetaan pääasiassa Beauvaisissa Ranskassa.
Traktorien hintaa on nostettu neljännesvuosittain kolme prosenttia kerrallaan. Tänä vuonna on tulossa vielä yksi korotus ja jos se on samansuuruinen, hinta nousee tämän vuoden aikana 12–13 prosenttia.
Euroopan maatalouskonevalmistajien Ceman mukaan 40 prosentilla tehtaista on ollut tänä vuonna tuotantoseisokkeja muun muassa osien puutteen vuoksi. Tehtaat kärsivät myös ankarasta työvoimapulasta. Traktorien kysyntä on erittäin kovaa varsinkin itäisessä Keski-Euroopassa.
Kauhavan Ylihärmässä toimivan MSK Cabinin toimitusjohtaja Markus Näsi kertoo, että osien hankinta on ollut erittäin suuri koko vuoden ajan. "Osien saannissa on jatkuvaa vääntöä ja erikoisrahteja." Valtralle ohjaamoja tuottava linja on pysynyt kuitenkin koko ajan toiminnassa.
Suurin puute on teräksestä sekä puolijohteista.
"Tuotantotilanne on muuten hyvä, asiakkaiden myynti vetää kovaa", hän toteaa. Asiakkaita on Valtran lisäksi muun muassa Sampo, Rocla ja Sandvik.
Hintaa on nostettu kustannusten mukaisesti. "Ehkä eniten on noussut teräksen hinta, kymmeniä prosentteja."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

