Valtuuskunta vastaa: Miten saada enemmän vastinetta MTK-maksuun?
Varapuheenjohtajat Tiina Linnainmaa ja Matti Heikkilä vastasivat kysymyksiin, joita valtuuskunnalle esitettiin keskiviikkoaamuna MT:n Facebook-seinällä.Juha Särmäharju ja Juha Hakoniemi kaipasivat MTK:n jäsenmaksulle lisää vastinetta ja etujärjestölle tuloksekkaampaa näkymistä.
Vastaus: ”Täysin samaa mieltä. Meidän on lisättävä näkyvää toimintaa, tuoda asiamme esille terävästi ja uskottavasti. Edunvalvontatyö ei tuota aina näkyviä tuloksia. Mutta olettehan huomanneet myös jäsenedut mm. vakuutuksissa?”
Sari Asikainen ihmetteli, miksi lannasta on tehty pahimman luokan ympäristömyrkky. ”Entä hevosenlannan poltto? Suomessa pitää olla samat käytännöt kuin kilpailijamaissa Euroopassa”, hän kysyi.
”Lanta on nyt ja tulevaisuudessa arvokasta ravinnetta ja ravinteet palautetaan peltoon. Lanta on osa kiertotaloutta. Hevosen lantaa voidaan polttaa isoissa laitoksissa, mutta sillekin parempi olisi kierrättää ravinteet takaisin peltoon. Olemme samaa mieltä käytännöistä: niiden on oltava samoja kuin muuallakin Euroopassa.”
Simo Iso-Kokkila piti kummallisena, että valtio purkaa viljan varmuusvarastoja, kun samaan aikaan tiloilla on jouduttu odottamaan viljan noutoa jopa 3-4 kuukautta.
”Nyt puretaan satamavarastoista noin 30 000 tonnia viljaa, pääasiassa vehnää. Näin saadaan varastoihin tilaa ja toivottavasti myös tiloilla olevat viljat liikahtavat sen jälkeen nopeasti. Lisäksi viljan maailmanmarkkinatilanne antaa tähän mahdollisuuden haittaamatta kotimaisia markkinoita.”
Jari Hämäläinen kysyi, hyväksyykö MTK hirvikannan kasvattamisen yli neljään hirveen tuhannella hehtaarilla. Se aiheuttaisi hänen mukaansa väistämättä taimistoille tuhoja ja lisäisi liikennevahinkoja.
”MTK ei hyväksy hirvikannan kasvattamista. Strategiassa tavoitteena on, että Etelä-Suomessa sopiva kanta on 2,5 hirveä tuhatta hehtaaria kohden, Kainuussa ja Lapissa alempi.”
Leila Ylönen ihmetteli, miksei byrokratiaa vähennetä.
”Byrokratian keventäminen on ykkösasia. Nyt siihen on EU:ssakin herätty. Ja tulevan hallituksenkin uskomme siihen topakasti tarttuvan. Tuloksia on saatava aikaan, luomme siihen painetta.”
Byrokratian purkamisesta puhuttiin myös runsaasti kokoussalissa. Valtuuskunnan jäsenten näkemistöä puretaan perjantain MT:ssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
