Viiniä, haitarimusiikkia, aaseja
ZAREčJE, KROATIA (MT)
Haitarimusiikki ja kansallispukuihin sonnustautunut talon väki toivottaa turistiryhmän tervetulleeksi Banin tilalle Luoteis-Kroatiaan. Pöydät on katettu täyteen lähiseutujen tuotteita: leipää, ilmakuivattua kinkkua ja juustoa. Niiden kyytipojaksi tarjoillaan tilalla valmistettua valko- ja punaviiniä.
Viininvalmistus alkoi, kun tila kuului perheyrityksessä nykyisin työskentelevän Sanda Hodžićin isovanhemmille.
Matkailijoita on otettu vastaan kolmenkymmenen vuoden ajan. Silloin tila siirtyi Hodžićin vanhemmille ja kotieläimistä luovuttiin.
”On meillä kyllä edelleen vähän hevosia, aaseja ja kanoja. Matkailijat voivat käydä katsomassa niitä, jos heillä on siihen aikaa”, Hodžić kertoo.
Tila saa tulonsa matkailijaryhmien vastaanottamisesta.
Viinin valmistus on silti edelleen olennainen osa toimintaa. Banin tila tuottaa noin 10 000 litraa viiniä vuodessa. Omat viljelmät eivät kata koko rypäleiden tarvetta, vaan osa joudutaan ostamaan naapureilta.
”Viinistä tulee sitä parempaa, mitä pidempään sen antaa kypsyä. Meillä kaikki viinit menevät kuitenkin sitä mukaa, kun niitä valmistuu.”
Banin tila sijaitsee Istrian niemimaalla, jossa suurin osa tuotetusta valkoviinistä on Malvasiaa ja punaviinistä Terania.
”Ranskalaiset eivät yleensä pidä Teranista. Heille kaiken punaviinin pitäisi olla Merlotia. Saksalaiset sen sijaan rakastavat Terania”, Hodžić sanoo.
”Malvasia taas on useimmille kävijöille mieleen.”
Viinien lisäksi tilalla valmistetaan brandyä viinirypäleiden puristusjätteestä.
Tänä vuonna kevät saapui myöhässä Kroatiaan.
”Nyt työt ovat viinitarhoilla kiivaimmillaan”, Hodžić kertoo.
Banin tilalle ei kuitenkaan palkata ylimääräistä työvoimaa sen paremmin kevättöihin kuin sadonkorjuuaikaankaan. Tila työllistää seitsemän perheenjäsentä.
Viime kesänä Istriassa oli pulaa vedestä, minkä seurauksena tavallisen viinimäärän valmistamiseen kului tavallista enemmän rypäleitä.
”Nyt maaperässä on tarpeeksi vettä, joten tämänvuotiselta sadolta odotetaan hyvää laatua.”
Hodžić kertoo viinin maun vaihtelevan vuosittain. ”Mutta oikeastaan sillä ei ole suurta väliä: joku pitää makeammasta, joku kuivemmasta viinistä.”
Vaikka ensi kesänä juotavan viinin maun pitäisi olla kohdallaan, tulevasta riittää huolta. Talouskriisi on vähentänyt Kroatiaan saapuvien matkailijoiden määrää.
”Monet ovat sanoneet, että turisteja on käynyt tänä vuonna viime vuotta vähemmän. Kun rahaa ei ole käytettäväksi yhtä paljon kuin ennen, matkailusta säästetään ensimmäisenä.”
Banin tilalla ei ole kuitenkaan menetetty toivoa. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu muun muassa majoitustilojen rakentaminen vierailijoille, kun tähän asti vastaan on voitu ottaa vain päiväseltään saapuvia turistiryhmiä.
HELI VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
