Talvivaara lykkäsijuoksutusta etelään
Talvivaara jatkaa käsiteltyjen jätevesien juoksuttamista toistaiseksi vain pohjoiseen eli Oulujärven vesistön suuntaan.
Alun perin yhtiö ilmoitti, että jätevesiä alettaisiin laskea myös etelään eli Vuoksen vesistöön. Juoksutusten aloittamista on siirretty tälle viikolle.
Talvivaaran ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi perjantaina osakeannin järjestämisen. Annilla on tarkoitus kerätä 260 miljoonaa euroa, jotta tappiollinen yhtiö saataisiin jaloilleen.
Samana päivänä yhtiön pääkonttoriin tehtiin savupommi-isku, josta poliisi epäilee neljää henkilöä. Poliisin mukaan osa ryhmästä oli paennut juosten tapahtumapaikalta Espoon Ahventietä Ahvenkujan suuntaan.
Kahdella epäillyistä oli päällään punaiset takit. Yhdellä oli valkoinen takki, jonka hihoissa on tummat pystyraidat. Poliisi pyytää havaintoja henkilöistä Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen väkivaltarikosyksikköön.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
