MP-Maustepalvelu myytiin hollantilaisille
Hämeenlinnalainen MP-Maustepalvelu myytiin hollantilaiselle Barentz-konsernille. Yhtiö on Suomen johtava elintarviketeollisuuden mausteisiin ja muihin raaka-aineisiin erikoistunut yritys.
Mikko Salonen jatkaa yli 60 vuoden ajan Hämeenlinnassa toimineen yhtiön toimitusjohtajana. Maustepalvelun toiminta jatkuu itsenäisenä yhtiönä, ja sama henkilöstö pysyy.
Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 21,2 miljoonaa euroa. Se työllistää lähes 70 henkilöä.
Raaka-aine- ja sekoitusalalla maailmanlaajuisesti toimivan Barentzin liikevaihto oli 880 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on noin 500.
MP-Maustepalvelun mukaan kauppa parantaa mahdollisuuksia tarjota uusia raaka-aineita ja tuoteideoita.
Kaupat tehtiin keskiviikkona. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
