Karvaterapia tuo hoitokodinasukkaille iloa ja mieleen muistoja
Kari Salonen ”Tää on ihmeellinen. Sää taitaisit tulla vaikka syliin”, Helvi Kaukonen sanoo 55-kiloiselle Rennolle. KAARINA (MT)”Koirat ovat ihania, voi että ne ovat ihania!” Liisa Wahlsten juttelee ja rapsuttaa berninpaimenkoira Rentoa.”Meillä on ollut kaksi koiraa: villakoira ja ajokoira. Villakoira nukkui aina samalla tyynyllä kanssani.”On odotettu päivä, sillä Karva-Kaverit ovat vierailulla Hoitokoti Piikkiön Oliviassa.”Se on ihanaa, että tänne tulee joku, jota saa oikein morjestaa”, 84-vuotias Wahlsten kiittelee.Suomen Karva-Kavereihin kuuluu yli sata koiraa, yhdeksän kissaa, kaksi marsua ja villasika. Ne käyvät vapaaehtoisina tuomassa hyvää mieltä vanhuksille, kehitysvammaisille, lapsille ja nuorille.Monenlaisia eläimiäMaarit Haapasaaren perustama yhdistys täyttää ensi viikolla vuoden. Toiminta on levinnyt Turun seudulta valtakunnalliseksi. Tällä hetkellä pohjoisin toiminta-alue on Kuopio.Myös eläinkirjo laajenee. Viimeksi toiminnasta kyseli alpakan omistaja sekä pieneläintila, jossa on hevosia ja poneja.”Pitää olla jokaiselle jotain, kun me ihmisetkin olemme erilaisia.”Hoitokoti Oliviassa Molla-kissa kehrää 86-vuotiaan Mailan sylissä. Mailalla on ollut nuorena kissa, joten erityisesti kissa on odotettu vierailija.”Tämä on niin pehmeä. Jos teille tulee poikasia, niin mä saan varmaan yhden sitten”, hän sanoo Mollan omistajalle Tuulikki Logren-Heinolle.Logren-Heino ja Molla aloittivat Karva-Kavereissa syksyllä.”Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle, niin ajattelin että nyt on se hetki. Molla on kuin tehty tähän hommaan.”Sanatonta viestintääMaarit Haapasaari jakoi viime vuonna berninpaimenkoiriensa kanssa yli 200 haliannosta. Yhdellä haliannoksella hän tarkoittaa yhtä vierailua laitokseen. Karva-Kavereiden visiittien lisäksi hänellä Hali-Koira-yritys, jossa hän jakaa haleja vielä lisää.Haapasaari sanoo jääneensä koukkuun karvaterapiaan. Vierailuista saa hyvän mielen, ja väsynyt olo on tipotiessään.”Parasta on, kun saa hymyn kirpoamaan huulille, autistisen lapsen ylittämään itsensä tai lapsen halaamaan ja sanomaan, että olet minun paras kaveri.”Haapasaaren mukaan eläinavusteinen karvaterapia sopii kaikille lapsista vanhuksiin.Eläimen kanssa voi kommunikoida ilman puhekykyäkin. Joskus koira tai kissa tuo dementoituneen mieleen unohtuneita muistoja. Pelkkä kosketuskin voi tehdä hyvää.Joku voi haluta suukotella ja halata 55-kiloista koiraa, mutta joku toinen katselee mieluummin kauempaa. ”Tärkeintä on, että jätämme hyvää mieltä.”Visiitit muistetaanHoitokoti Oliviassa Karva-Kaverit käyvät puolentoista tai kahden kuukauden välein.”Vaikka täällä asuu muistisairaita, nämä visiitit kyllä muistetaan”, fysioterapeutti Mari Läpinen sanoo.”Tunnelataus on varmaan niin suuri, että se jättää jäljen muistiin.”Tunnin vierailu alkaa olla lopuillaan ja koirat Rento ja Viljo Valdemar sekä kissa Molli tekevät lähtöä.”Tulkaa sitten taas katsomaan meitä, me odotetaan oikein”, Wahlsten huikkaa vielä.EMILIA LAVONENKarva-Kavereihinvoi tutustua osoitteessawww.suomenkarvakaverit.nettisivu.org. Kuva: Viestilehtien arkisto